27.03.2017

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat nousseet ylivertaisesti finanssikriisin pohjilta. Maailman osakemarkkinat (MSCI World -osakeindeksi) ovat nousseet Yhdysvaltojen imussa, sillä maan osuus maailman osakemarkkinoista on reilusti yli 50 prosenttia. Nousu ei ole kuitenkaan ollut tasaista. Hinnoitteluerot eri markkinasegmenttien välillä ovat nousseet poikkeuksellisen suuriksi. Lisäksi pessimismi on voimissaan. Rahavirrat osakemarkkinoille ovat olleet alhaisia verrattuna aiempiin nousumarkkinoihin ja allokaatiostrategien sijoitussuositukset hyvin konservatiivisia. Samalla maailmantalous kasvaa samanaikaisesti niin länsimaissa kuin kehittyvillä markkinoillakin eikä ylikuumenemisriskiä ole näköpiirissä. Nousumarkkinoiden päättymiseen liittyvää kollektiivista euforiaa ei ole ilmassa - päinvastoin, käynnissä on yksi historian vastentahtoisimmista ”bull” –markkinoista.


Alkavatko hinnoitteluerot vihdoin realisoitua ?

Hinnoittelumittareita on monia, eikä yksikään niistä pysty tarkasti ennustamaan tulevaa kurssikehitystä. Käyttää sitten ennustettuihin, menneisiin, keskimääräisiin tai trendituloksiin perustuvaa hinta/tulos –kerrointa, niin Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat hieman kalliita omaan historiaansa nähden ja selvästi kalliimpia kuin esim. euroalueen tai kehittyvien talouksien (MSCI EM) osakemarkkinat. Mikäli US-markkinoilla olkaa jarrutteluvaihe, tämä ei tarkoita, ettei mahdollisuuksia olisi tarjolla. Päinvastoin, sijoittajien skeptisyys yhdistettynä suotuisaan talousympäristöön johtaa todennäköisesti siihen, että hinnoittelueroihin kiinnitetään enemmän huomiota ja jälkeen jääneet markkinasegmentit ottavat muita kiinni.


Keskeiset markkinanäkemyksemme

Suosimme edelleen osakesijoituksia allokaatiosalkuissamme ja olemme lievässä ylipainossa. Osakeposition sisällä olemme lisänneet kehittyvät markkinat ylipainoon MSCI AC World -osakeindeksiin nähden. Euroalueen alihinnoittelu alkaa vihdoin realisoitua US-markkinoita parempana tuottona – jatkamme ylipainossa. Korkopuolella vältämme korkoriskiä. Euroalueen koroissa on edelleen runsaasti nousuvaraa, vaikka nousuvauhti pysyykin hitaana. Olemme lisänneet kehittyvien markkinoiden lainojen painotusta salkuissamme. Yhdysvaltojen dollarin vahvistumisen pysähtyminen tukee luokan tuottokehitystä.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Pessimismi tuo turvaa osakesijoittajalle
Seuraava
Osakemarkkinat lähellä huippuja, vaikka korjausliike käynnissä
Samu Lang