08.12.2016

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Maailmantalouden kasvunäkymät ovat parantuneet viimeisten kuukausien aikana. Trumpin valinnan jälkeen odotukset kevyemmästä finanssipolitiikasta ovat nousseet merkittävästi. Sijoittajat hinnoittelevat kevyempää regulaatiota, veronkevennyksiä ja uusia infrainvestointeja. Todennäköinen yhteisöveron lasku Yhdysvalloissa 29 prosentista 20 prosenttiin nostaa S&P 500-indeksin yhtiöiden tuloskasvua 5-10 % vuosittain. Yhdysvallat näyttää mielestämme osakesijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmalta alueelta tällä hetkellä.


Korkojen nousussa nähdään aikalissä, mutta pohjat ovat takanapäin

Pitkät korot ovat nousseet länsimaissa maailmanlaajuisesti kesän ja syksyn aikana. Trumpin valinnan jälkeen odotukset US-talouskasvusta ovat vahvistuneet ja inflaatio-odotukset nousseet. Tämä on kiihdyttänyt pitkien korkojen nousua. Vähäriskiset pidemmät joukkolainat ovat tällä hetkellä monin paikoin ylimyytyjä lyhyellä aikavälillä. Samalla Yhdysvalojen keskuspankin koronnosto on täysin hinnoiteltu joulukuun 14. päivän kokouksen osalta. Uskommekin, että korkojen nousussa nähdään parin viikon aikalisä, jolloin korot voivat jopa hieman laskea. Juna on kuitenkin kääntynyt. Pohjat ovat takanapäin ja suunta on tästä eteenpäin sivulle tai lievästi ylöspäin.


Uskomme edelleen osakkeisiin ja voimakkaaseen rotaatioon osakeluokan sisällä

  • Ylipainotamme osakkeita allokaatiosalkuissamme
  • Maailmantalouden kasvunäkymät ovat parantuneet ja tulosmomentti vahvistunut sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa
  • Suosimme Yhdysvaltoja osakeluokan sisällä
  • Talouden kasvuvauhti on kiihtynyt suhteessa muihin markkina-alueisiin
  • Kevyt rahapolitiikka, veronkevennykset ja infrastruktuuri -investoinnit ruokkivat kasvua
  • Pelot protektionismista vahvistavat US-osakemarkkinoiden relatiivista asemaa
  • Euroopassa ”rotaatioteema" vahvasti esillä
  • Iso paino arvoyhtiöissä ja edullisesti hinnoitelluissa Syklisissä
  • Japanin painoa nostettu valuutan trendikäänteen vuoksi
  • Japaniin kannattaa aina sijoittaa valuuttasuojatust

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Sijoitusvuosi 2017: Yhdysvalloissa lasketaan yritysveroja - Euroopassa järjestetään vaaleja
Seuraava
Valtiolainoista tappioita – osakkeista tuottoja