21.03.2017

  • Saksan ja Ranskan korkoero supistumassa
  • Iso-Britannian May aloittaa muodolliset neuvottelut 29.3.
  • Plussa-avaus euroalueen osakkeille

Hiljainen päivä eilen. Maltillisesti liikkuneilla markkinoilla euro esiintyi jokseenkin pirteästi. Le Penin vaatimattomat gallup-luvut (ks. alla) lienevät yksi asiaan vaikuttanut tekijä. Osakkeissa ja koroissakin liikkeet jälleen vain vähäisiä. Talouslukukalenterissa ei ollut eilen tärkeitä lukuja.

Ranskassa ääniradiosta tuli eilen illalla presidenttiehdokkaiden väittely. Ensimmäinen laatuaan, muuten. Gallupien mukaan vaalien ennakkosuosikki Macron selvisi voittajana noin 30 % vastanneiden mielestä. EU-vastainen Le Pen jäi noin 20 prosenttiin. Kommenttien mukaan Le Pen ei osannut riittävän hyvin perustella talouspolitiikkaansa, eikä sitä etteikö se EU-eron myötä johtaisi maan talouden supistumiseen. Kaksi televisioväittelyä on vielä jäljellä ja tilanne jatkaa tiukkana. Ensimmäisen kierroksen vaalipäivä on 23.4.

Fedin johtajistosta oli äänessä eilen useita ja näkemykset jakautuivat kahtia. Evans ja Harker puhuivat inflaatioriskien puolesta nähden kaksi tai kolme lisänostoa tälle vuodelle. Kashkari otti toisen laidan painottaen inflaatiotavoitteen täyttymisen kaukaisuutta ja myös talousdatan vaatimatonta kehitystä. Markkinat ottivat kommenteista riskimoodia ehkä nimellisesti hieman alas. Osakkeet laskivat pari kymmenystä ja korotkin muutaman pisteen.

Iso-Britanniassa PM May toimeenpanee artikla 50:n 29.3. eli käynnistää muodolliset eroneuvottelut maansa ja EU:n välillä. Uutisia asian ympäriltä on odotettavissa seuraavaksi huhtikuussa, kun EUn jäsenmailta saadaan jotain kommentteja Iso-Britannian alustavista ehdotuksista.

Tänään saadaan Iso-Britanniasta inflaatiodataa ja muutamia Fedin johtajia on jälleen äänessä. Rauhallinen meno jatkuu. Osakkeet ovat saamassa euroalueella avaukseen hieman pontta Ranskan vaalien helpottavasta tv-väittelystä. Myös hyvänä ”kuumemittarina” toimiva korkoero Saksan ja Ranskan välillä on hieman supistunut.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Seuraavalle markkinateemalle on nyt tilaa​
Seuraava
Markkinat laskivat eilen, mutta miksi?