25.08.2016

Jackson Holen aikataulu julkaistiin ja FED:n Yellen pitää puheensa perjantaina. Markkinoille saatiin siis selkeä hetki jota jännittää. Markkinat ovat edelleen varsin rauhalliset ja päivämuutokset olivat maltillisia. Pinnan alla kuitenkin alkaa hieman kuplimaan volatiliteettien alkaessa nousemaan. VIX-indeksi kävi korkeimmillaan 14 pisteessä ja indeksin päivämuutos oli suurin sitten Brexit äänestyksen. Taso on kuitenkin edelleen matala. Koska markkinat sinällään eivät reagoineet kovinkaan voimakkaasti, VIX:n nousu on selvä merkki tarpeesta nostaa suojausasteita. Optiomarkkinoilla on siis kysyntää.


Varastoluvut painoivat öljyn laskuun, joka omalta osaltaan painoi öljyteollisuusosakkeita globaalisti. Tämä näkyi sekä Yhdysvalloissa että Aasiassa. Liike ei ehtinyt vielä vaikuttaa Euroopassa kovinkaan paljon, joten liike tullaan näkemään tänään. Samanaikaisesti teollisuusmetallit ovat hienoisessa nousussa.

Yhdysvaltain markkinat laskivat Euroopan sulkemisen jälkeen, jonka vuoksi aamun avaus on negatiivinen. Liikkeet ovat kuitenkin vielä pieniä ja todennäköisesti hermostuneisuus lisääntyy iltaa kohden.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Öljyssä liikettä, rakentamistilastot antoi positiivista virettä
Seuraava
Tänään sitten urheilujuhlan tuntua, Yellen äänessä klo 17.00