Palkitsemispolitiikka

Tilikaudesta 2020 lähtien Taalerin toimielinten eli hallituksen sekä toimitusjohtajan ja tämän sijaisen palkitsemisen periaatteet on määritelty palkitsemispolitiikassa, joka käsiteltiin ensimmäistä kertaa varsinaisessa yhtiökokouksessa vuonna 2020.

Palkitsemista koskeva raportointi

Hallinnointikoodin mukaisesti Taaleri laatii kultakin tilikaudelta palkitsemisraportin, joka esitetään vuosittain varsinaiselle yhtiökokoukselle ja jossa selostetaan toimielimille edeltäneeltä tilikaudelta maksetut ja erääntyneet palkkiot.

Taalerin palkka- ja palkkioselvitykset, jotka on laadittu vuonna 2015 annetun 31.12.2019 asti voimassa olleen hallinnointikoodin palkitsemista koskevan raportointijakson mukaisesti, sekä vuoden 2019 CRR 450 -dokumentti ovat ladattavissa alla olevista linkeistä. Palkka- ja palkkioselvityksessä on kuvattu Taalerin hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja konsernin johtoryhmän muille jäsenille kunkin tilikauden aikana maksetut palkkiot.

Hallituksen palkitseminen

Yhtiökokous 10.4.2024 päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan vuosipalkkioita seuraavasti:

  • hallituksen puheenjohtaja 6 000 euroa kuukaudessa 
  • hallituksen varapuheenjohtaja 5 000 euroa kuukaudessa
  • hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 5 000 euroa kuukaudessa 
  • hallituksen jäsen 4 000 euroa kuukaudessa
     

Yhtiökokous päätti, että kokouskohtaisia palkkioita ei makseta. 

Vuosipalkkiot kattavat koko toimikauden sekä valiokuntatyön.

Yhtiökokous päätti lisäksi, että muualla kuin hallituksen jäsenen kotipaikkakunnalla pidetystä hallituksen ja valiokunnan kokouksesta maksetaan matkasta ja majoituksesta aiheutuvat kulut laskun mukaan.

Muun johtoryhmän kuin toimitusjohtajan palkitseminen

Muun johtoryhmän kuin toimitusjohtajan palkitseminen Taaleri Oyj:n hallitus päättää toimitusjohtajan tekemän esityksen sekä hallituksen palkitsemisvaliokunnan valmistelun perusteella johtoryhmän jäsenten palkitsemisesta.

Johtoryhmän jäsenten palkitsemisen kokonaisuus muodostuu kiinteästä kokonaiskuukausipalkasta, puhelinedusta, luontoiseduista sekä muuttuvasta lyhyen aikavälin ja pitkän aikavälin palkitsemisesta.

Muille johtoryhmän jäsenille kuin toimitusjohtajalle maksettiin vuonna 2022 palkkaa ja palkkioita (luontoisetuineen) yhteensä 2 311 634 euroa, josta muuttuvaa lyhyen aikavälin palkitsemista oli yhteensä 540 352 euroa.

Osa johtoryhmän jäsenistä on Taaleri-konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän sekä konsernin henkilöstön osakesäästöohjelman piirissä, ja lisäksi Taaleri Oyj:n myyntijohtaja on lisäosakejärjestelmän piirissä. Muille johtoryhmän jäsenille kuin toimitusjohtajalle on näiden ohjelmien puitteissa jaettu vuonna 2022 yhteensä 27 406 kappaletta Taaleri Oyj:n osaketta.

Muiden johtoryhmän jäsenten kuin toimitusjohtajan eläkeikä ja eläkkeen määrä määräytyvät lakisääteisen työeläkejärjestelmän mukaan.

Johtoryhmän jäsenillä ei ole lisäeläkejärjestelmää. Johtoryhmän jäsenten irtisanomisaika on minimissään 3 kuukautta ja maksimissaan 6 kuukautta ja mahdolliset erokorvaukset vastaavat enintään kuuden kuukauden palkkaa.

Palkitsemisen periaatteet, tavoitteet ja muodot

Taalerin palkitsemisjärjestelmät perustuvat Taaleri Oyj:n hallituksen vahvistamaan Palkitsemisjärjestelmä ja palkitsemisen periaatteet-asiakirjaan. Taalerilla on Taaleri Oyj:n hallituksen jäsenistä koostuva palkitsemisvaliokunta, joka käsittelee ja valmistelee, ja hallitus hyväksyy Taalerin palkitsemisjärjestelmän yksityiskohdat vuosittain osana vuosisuunnittelua. Palkitsemisvaliokunta avustaa hallitusta palkitsemiseen liittyvässä päätöksenteossa, ja käsittelee ja hallitus vahvistaa vuosittain toteutettavan palkitsemisen määrät ennen palkkioiden maksua.

Taaleri-konsernin palkitsemisjärjestelmien keskeisinä tavoitteina on edistää yhtiön pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden ja vastuullisuustavoitteiden saavuttamista pitkäjänteisellä sekä tavoitteellisella tavalla ja omistaja-arvoa kasvattamalla, ylläpitää kasvua motivoimalla henkilöstöä toteuttamaan liiketoimintastrategiaa ja toimimaan yhtiön kaikkien sidosryhmien etujen mukaisesti, mahdollistaa kilpailukykyisellä palkitsemisella kyvykkäiden asiantuntijoiden saaminen yhtiön palvelukseen ja sitouttaminen yhtiöön vahvistaen toiminnan jatkuvuutta, sekä palkita tavoitteiden saavuttamisesta ja ylittämisestä, erityisen hyvästä työsuoriutumisesta sekä yrityskulttuurin edistämisestä.

Taalerilla palkitsemisen kokonaisuus muodostuu kiinteästä kokonaispalkasta sekä muuttuvasta lyhyen ja pitkän aikavälin palkitsemisesta. Taaleri pyrkii huomioimaan ja palkitsemaan henkilöstöään myös muilla kuin rahallisilla huomionosoituksilla ja palkkioilla.

Kiinteä palkitseminen

Kiinteä palkitseminen määräytyy työtehtävän sisällön ja vaativuuden, ammatillisen kokemuksen ja ammattitaidon, henkilön koulutustason ja erikoisosaamisen sekä esihenkilön arvion perusteella. Kiinteän palkkion on oltava aina vähintään niin suuri, ettei muuttuvan palkkion maksamatta jättäminen muodostu kohtuuttomaksi. Kilpailukykyinen kiinteä peruspalkka varmistaa myös  osaavan henkilöstön pysyvyyden ja saatavuuden.

Muuttuva palkitseminen: lyhyen aikavälin palkitseminen

Taalerin toimintokohtainen muuttuva palkitsemisjärjestelmä on kaksiosainen ja muodostuu lyhyen aikavälin palkitsemisesta ja pitkän aikavälin palkitsemisesta.

Rahoitusvälineenä Taalerin muuttuvassa palkitsemisjärjestelmässä on raha ja/tai Taaleri Oyj:n osakkeet.

Taalerilla on käytössä lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmä, yleisesti puhutaan bonuksista.  Bonuksia maksetaan erityisen hyvin suoritetusta työstä ja tulostavoitteiden ylittämisestä. Taalerilla lähtötaso bonusten maksamiselle perustuu Taaleri Oyj:n hallituksen hyväksymän budjetin saavuttamiseen ja sen ylittämiseen. Bonusten kertymisen laskenta on kaksivaiheinen prosessi, jossa (1) määritellään liiketoiminnon bonuspoolin koko kullekin liiketoiminnolle erikseen ja (2) bonukset jaetaan tiimin jäsenille perustuen heidän omiin tavoitteisiinsa. Muuttuvassa palkkiossa huomioidaan laadullisia kriteerejä numeraalisten kriteerien lisäksi.

Taaleri Oyj:n hallitus voi päättää muuttuvien palkkioiden maksamatta jättämisestä osittain tai kokonaan tai niiden lykkäämisestä muun muassa, jos maksaminen vaarantaisi Taaleri-konsernin tai maksavan yhtiön vakavaraisuuden, tai se johtaisi haitalliseen tai kohtuuttomaan lopputulokseen Taaleri-konsernin tai maksavan yhtiön kannalta. Hallitus voi päättää myös muuttuvien palkkioiden maksamatta jättämisestä osittain tai kokonaan tai maksettujen muuttuvien palkkioiden takaisin perimisestä, mikäli palkkionsaajan oma toiminta ja menettely antaa tähän aihetta. Muuttuvaa palkkiota ei ole velvollisuus suorittaa työntekijälle, joka on työtehtäviä suorittaessaan syyllistynyt lain tai Taalerin ohjeistusten rikkomiseen tai arvojen vastaiseen toimintaan.

Taaleri Oyj:n hallitus hyväksyy konsernin toimitusjohtajan, mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen sekä konsernin johtoryhmän jäsenten muuttuvat palkkiot maksettavaksi. Taaleri Oyj:n palkitsemisvaliokunta käsittelee ja hallitus vahvistaa vuosittain toteutettavan palkitsemisen määrät ennen palkkioiden maksua.  

Taalerin Compliance-toiminto arvioi vuosittain palkitsemisjärjestelmien sääntelynmukaisuuden sekä onko niitä noudatettu. Compliance-toiminto raportoi havainnoistaan Taaleri Oyj:n tarkastusvaliokunnalle ja hallitukselle. Myös sisäinen tarkastus arvioi tarvittaessa palkitsemisjärjestelmien sääntelyn mukaisuutta.

Muuttuva palkitseminen: pitkän aikavälin palkitseminen

Taalerilla on käytössä pitkän aikavälin kannustinjärjestelmiä. Pitkän aikavälin kannustimet Taalerissa perustuvat Taaleri Oyj:n osakekurssin kehittymiseen ja ovat osakesidonnaisia. Osakesidonnaisen palkitsemisjärjestelmän ansaintajakson tulee olla vähintään kaksi vuotta. Taalerilla oli tilikauden 2023 päättyessä voimassa toimitusjohtajan optio-ohjelma, kaksi osakepohjaista kannustinjärjestelmää konsernin avainhenkilöille ja henkilöstön osakesäästöohjelma.

Avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmä 2021–2025
Taaleri Oyj:n hallitus päätti 17.6.2021 uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Jos osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy ennen palkkion maksamista, järjestelmän palkkioita ei pääsääntöisesti makseta. Avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmässä 2021–2025 on kolme ansaintajaksoa: kalenterivuodet 2021–2023, 2022–2024 ja 2023–2025. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintajaksolle asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa.

Järjestelmän palkkio ansaintajaksolla 2021–2023 perustuu Taaleri Oyj:n osakekohtaiseen kokonaistuottoon (TSR). Ansaintajakson 2021–2023 ansaintajärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 10 avainhenkilöä, mukaan lukien osa johtoryhmän jäsenistä. Mahdollinen ansaintajaksolta 2021–2023 ansaittu palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilöille aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Ansaintajaksolta 2021–2023 maksettavat bruttopalkkiot vastaavat yhteensä enintään 185 000 Taaleri Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden.  Mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen arviolta maaliskuussa 2024. 

Taaleri Oyj:n hallitus päätti 14.12.2022 ansaintajakson 2022–2024 käynnistämisestä. Ansaintajakson 2022–2024 kohderyhmään kuuluu noin 18 avainhenkilöä mukaan lukien osa johtoryhmän jäsenistä. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2022–2024 perustuu Taaleri Oyj:n osakkeen kokonaistuottoon (TSR). Järjestelmän enimmäispalkkio on 183 000 osaketta sisältäen rahana maksettavan osuuden. Rahana maksettavan osuuden on tarkoitus kattaa osallistujalle maksettavasta palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset kulut. Mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen arviolta huhtikuussa 2025. 

Taaleri Oyj:n hallitus päätti 16.08.2023 ansaintajakson 2023–2026 käynnistämisestä. Ansaintajakson 2023–2026 kohderyhmään kuuluu noin 10 avainhenkilöä mukaan lukien osa konsernin johtoryhmän jäsenistä. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2023–2026 perustuu Taaleri Oyj:n osakkeen kokonaistuottoon (TSR). Järjestelmän enimmäispalkkio on 140 000 osaketta sisältäen rahana maksettavan osuuden. Rahana maksettavan osuuden on tarkoitus kattaa osallistujalle maksettavasta palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset kulut. Mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen arviolta syyskuussa 2026. 

Toimitusjohtajan optio-ohjelma
Taaleri Oyj:n hallitus päätti 6.4.2022 optio-oikeuksien myöntämisestä Taaleri Oyj:n toimitusjohtajalle. Optio-oikeuksien saaminen edellytti, että toimitusjohtaja hankkii Taaleri Oyj:n osakkeita markkinoilta 400 000 eurolla keväällä 2022. Optio-oikeuksia myönnettiin yhteensä 300 000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään enintään yhtä monta yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. Optio-oikeuksista 100 000 merkitään tunnuksella 2022A, 100 000 merkitään tunnuksella 2022B ja 100 000 merkitään tunnuksella 2022C.

Henkilöstön osakesäästöohjelma: Ohjelmakausi 2022–2025
Taaleri Oyj:n hallitus päätti 6.5.2022 uudesta osakepohjaisesta kannustimesta Taaleri Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden työntekijöille. Ohjelman tavoitteena on kannustaa työntekijöitä hankkimaan ja omistamaan Taalerin osakkeita. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja työntekijöiden intressit sekä lisätä työntekijöiden motivaatiota ja pitkäaikaista sitoutumista yhtiöön. Työntekijöiden osakesäästöohjelma (ESSP) koostuu joka toinen vuosi alkavista ohjelmakausista. Taalerin hallitus päättää kustakin ohjelmakaudesta ja sen yksityiskohdista erikseen. Ohjelmakaudella 2022–2025 Taaleri Oyj:n työntekijöillä on mahdollisuus säästää osa palkastaan ja sijoittaa nämä säästöt Taalerin osakkeisiin. Säästöt käytetään Taalerin osakkeiden hankkimiseen neljännesvuosittain kunkin osavuosikatsauksen julkistamispäivän jälkeen. Palkkioksi sitoutumisesta työntekijät saavat yhden (brutto) lisäosakkeen jokaista säästöillä hankittua säästöosaketta kohden. Jos osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy tai jos osallistujat myyvät säästöosakkeensa ennen palkkion maksamista, ohjelman lisäosakepalkkiota ei yleensä makseta. Bruttopalkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain raha omistusjakson jälkeen, arviolta heinäkuussa 2025. Rahaosuuden tarkoituksena on kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. 

Lisäosakejärjestelmä 2022
Taaleri Oyj:n hallitus päätti 4.11.2022 uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perustamisesta yhtiön myyntijohtajalle. Järjestelmä koostuu yhdestä 4.11.2022 alkavasta ja 31.12.2025 päättyvästä ansaintajaksosta. Palkkion saamisen edellytyksenä on, että osallistuja hankkii ennakkoon yhtiön osakkeita ja että hänen työsuhteensa yhtiöön on voimassa palkkion maksuun saakka. Palkkiokertoimen suuruuteen vaikuttaa yhtiön hallinnoimien varojen arvolle asetetun tavoitteen saavuttaminen. Palkkion arvo vastaa enintään 27 382 Taaleri Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös mahdollisen rahana maksettavan osuuden (bruttopalkkio) laskettuna osakkeen nykykurssin mukaan ja olettaen, että osallistuja sijoittaa osakkeisiin hallituksen asettaman enimmäismäärän ja yhtiön asettama tavoite palkkiokertoimelle toteutuu. Järjestelmän palkkiot maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.

Lisäosakejärjestelmä 2024
Taaleri Oyj:n hallitus päätti 24.1.2024 uudesta yhtiön talousjohtajalle suunnatusta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja talousjohtajan tavoitteet Taalerin arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa talousjohtaja yhtiöön ja tarjota hänelle kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden sijoittamiseen ja kertymiseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Järjestelmässä on yksi sitouttamisjakso, joka alkaa 6.2.2024 ja päättyy 6.2.2027. Järjestelmässä on mahdollista ansaita lisäosakkeita kolmen vuoden pituiselta sitouttamisjaksolta. Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että osallistuja hankkii yhtiön osakkeita hallituksen ennalta ilmoittamissa rajoissa ja hänen työsuhteensa yhtiössä on voimassa palkkion maksamiseen asti. Palkkioksi sitoutumisesta Taaleri antaa osallistujalle bruttopalkkiona yhden lisäosakkeen jokaista järjestelmään kohdennettua osaketta kohden.

Lisäosakkeiden lopullinen määrä riippuu osallistujan hankkimien osakkeiden määrästä. Palkkion arvo vastaa enintään 21 391:n Taaleri Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös mahdollisen rahana maksettavan osuuden laskettuna osakkeen nykykurssin mukaan ja olettaen, että osallistuja sijoittaa osakkeisiin hallituksen asettaman enimmäismäärän. Järjestelmän palkkiot maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja sosiaaliturvamaksuja.