21.10.2015

Varmaa on vain muutos

Ari Metso

Toimitusjohtaja, Taaleri Pääomarahastot Oy

Suomen yhteiskunnallista tilannetta parhaiten tällä hetkellä kuvaava sana lienee epävarma. Kansallista epävarmuutta ruokkii usea eri tekijä, kuten taloudelliset realiteetit, talouden rakennemuutos, geopoliittiset jännitteet, maahanmuutto ja nopea teknologinen muutos.


Mediaa ja yleistä keskustelua seuraamalla syntyy hyvin helposti kuva, että me suomalaiset näemme yleensä pikemminkin uhkia kuin mahdollisuuksia.


Sijoittajan pitäisi sekä kyetä näkemään toimintaympäristön muutokset, että reagoida niihin oikein. Ennustamisen haasteellisuutta lisää osaltaan se, että teknologinen muutos näyttäisi koko ajan nopeutuneen.


Graham Bell kehitti puhelimensa vuonna 1876 ja kesti 71 vuotta, ennen kuin puolet amerikkalaisista käytti puhelinta. Kännykältä vei enää 14 vuotta, internetiltä 10 vuotta ja Facebookilta vielä vähemmän aikaa saavuttaa sama saturaatioaste.


Reilussa 10 vuodessa perustamisestaan Facebookilla oli jo 890 miljoonaa aktiivista päivittäistä käyttäjää. Ihmisten yhteisöllisyyden tarpeeseen ratkaisun keksinyt yhtiö kykeni luomaan myös osakkeenomistajilleen valtavasti arvoa lyhyessä ajassa.


Facebookin markkina-arvo oli lokakuussa yli 265 miljardia dollaria eli yhtä paljon kuin sähkövalon keksijä Thomas Edisonin vuonna 1892 perustaman General Electricin markkina-arvo. Peukutuksen arvoinen suoritus.


Liian hidas reagointi toimintaympäristön muutoksiin kuten muun muassa uusiin teknologioihin on koitunut aikojen saatossa monien vakaina pidettyjen yritysten ja toimialojenkin kohtaloksi.


Yksi hyvin kuvaava esimerkki tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta on Microsoftin pitkäaikaisen toimitusjohtajan Steve Ballmerin vuonna 2007 julkilausuma arvio ”There's no chance that the iPhone is going to get any significant market share. No chance”.


Vuosina 2007-2104 Apple myi arviolta 590 miljoonaa iPhonea ja sen globaali markkinaosuus nousi noin 14 prosenttiin. Sijoittajaa miellyttäen yhtiö teki samalla ajanjaksolla nettotulosta yli 176 miljardia dollaria.


Vuonna 2007 Applen markkina-arvo oli alle puolet Microsoftin markkina-arvosta – nyt se on noin 70 prosenttia Microsoftin markkina-arvoa enemmän. Steve Ballmer on siirtynyt koripalloseura Los Angeles Clippersin omistajaksi.


Suomessa tietoteknisen murroksen sanotaan käynnistyneen, kun Suomen ensimmäinen toimiva tietokone IBM 650 hankittiin vuonna 1958. Kului 57 vuotta ja suomalaisen Supercellin Clash of Clans -peli nousi Applen App Store -sovelluskaupan historian eniten tuottaneeksi mobiilipeliksi.


Supercelliltä meni alle viisi vuotta yltää yli 1,5 miljardin euron vuosiliikevaihtoon ja 0,5 miljardin euron käyttökatteeseen. Suomen taloushistoria ei tunne vastaavaa suoritusta ja maailmanlaajuisestikin näin räjähdysmäinen nousu on ainutlaatuista. Supercell osasi kääntää hienosti edukseen ison teknologisen murroksen, joka toisaalta koitui suomalaisen matkapuhelinvalmistuksen kohtaloksi.


Ennustamista paljon tutkinut Whartonin professori Philip Tetlock esittelee uudessa Superforecasting-nimisessä kirjassaanesimerkkejä siitä, miksi niin sanotut superennustajat onnistuvat ennusteissaan keskimääräistä paremmin.


Kun sijoittaja arvioi esineiden/teollisen internetin, sähköautojen, aurinkokennojen tai vaikkapa robotiikan luomia liiketoimintamahdollisuuksia ja -uhkia, superennustajan kyvyille olisi kysyntää. Eikä toki haittaisi, jos vielä onnistuisi osumaan sijoituksellaan Elon Muskin kaltaiseen superyrittäjään, joka on kyennyt mullistamaan yrityksillään useita täysin toisistaan poikkeavia toimialoja. Paypal, Tesla Motors, SpaceX tai SolarCity eivät synny sattumalta.