07.12.2015

» Viime viikon torstaina EKP ei kasvattanut kuukausittain ostamiensa velkakirjojen määrää. Tämä oli pettymys markkinoille varsinkin, kun EKP oli aiemmin signaloinut markkinoille lisäävänsä osto-ohjelmaansa merkittävästi. Euro vahvistui ja osakkeet laskivat.

» Perjantaina julkaistu työllisyysraportti osoitti Yhdysvaltojen työmarkkinoiden elpymisen jatkuvan voimakkaana. Näin dollari hieman vahvistui ja osakkeet palautuivat.

» Allokaatiosalkuissamme säilytämme edelleen isot osakepainot Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Torstaina euron vahvistumisen myötä eurosijoittajalle avautui mahdollisuus lisätä yhdysvaltalaisia osakkeita, mikäli nykyiset painot ovat alhaiset.


EKP petti odotukset


Markkinat odottivat EKP:n laskevan diskonttokorkoaan ja kasvattavan kuukausittaista velkakirjojen osto-ohjelmaansa. Näitä odotuksia olivat ruokkineet EKP:n johtajien puheet lisätoimista sekä erilaiset huhut. Torstaina EKP sitten laski diskonttokorkoaan, mutta ei kasvattanut osto-ohjelmansa kuukausittaista määrää. EKP toki pidensi osto-ohjelmaansa aina keväälle 2017 (aiemmin syyskuu 2016), mutta tämä ei riittänyt valuutta- ja korkomarkkinoille.


EKP:n olisi pitänyt joko leikata odotukset ennen kokousta tai sitten toimia niiden mukaan. Lisäksi EKP:llä oli nyt hyvä mahdollisuus elvyttää euroalueen talouskehitystä, luottamusta ja kohottaa inflaatio-odotuksia. No EKP on nyt missannut inflaatiotavoitteensa kohta kaksi vuotta ja tuskin tulee pääsemään tavoitteeseensa ensi vuonnakaan. Päätöksen myötä euro vahvistui 1,09 tasolle ja osakkeet laskivat.


Yhdysvalloissa työpaikkojen määrä kasvaa voimakkaasti


Onneksi Yhdysvaltain talouskasvu ja työmarkkinoiden elpyminen jatkuvat. Viime perjantaina julkaistu marraskuun työllisyysraportti osoitti Yhdysvaltojen työpaikkojen määrän nousseen marraskuussa yli 220 000, mitä edelsi yli 270 000 työpaikan kasvu lokakuussa. Yhdysvaltain talouskasvun jatkuminen ja jopa yksittäinen työllisyysraportti olivat nykyiseen markkinatilanteeseen merkittäviä ja varsin positiivisia uutisia.


Jos Yhdysvaltain työllisyysraportti olisi jäänyt hyvin heikoksi, EUR/USD olisi voinut hyvinkin vahvistua aina jopa 1,15 tasolle ja pelot maailmantalouden taantumasta olisivat jälleen nousseet esiin. Osakkeiden lasku olisi hyvin voinut jatkua globaalisti.


Nyt sijoittajat uskovat Yhdysvaltain talouteen ja EUR/USD vakautunee 1,05 – 1,10 välille. Samalla osakkeiden nousu jatkunee länsimaissa. Samoin Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) nostanee viitekorkoaan joulukuussa eikä Fedin rahapolitiikan epävarmuus enää vaivaa sijoittajia.


Suosimme euro-osakkeita ja yhdysvaltaisia osakkeita


Allokaatiosalkuissamme ylipainotamme edelleen osakkeita ja Allokaatio 50 -rahaston osakepaino on nyt n. 57 %. Korkopuolella suosimme riskisiä yrityslainoja euroalueella ja alhaista korkoriskiä.


Osakkeiden sisällä suosimme edelleen länsimaisia osakkeita euroalueella ja Yhdysvalloissa. Euron vahvistumisen myötä eurosijoittajalle avautui viime torstaina mahdollisuus lisätä yhdysvaltalaisia osakkeita. Eli mikäli painot Yhdysvalloissa oli hyvin alhaiset, voi nyt lisätä yhdysvaltaisia osakkeita. Allokaatio 50 -rahastossamme yhdysvaltalaisten osakkeiden paino on nyt n. 23 %.


Odotamme myös euro-osakkeiden menestyvän v. 2016. Perusteluna ovat yritysten tuloskasvu, arvostus ja EKP:n toimet. Euroalueella kiinteistö-, rakennus- ja monet sykliset yhtiöt hyötyvät hyvin alhaisesta korkotasosta sekä euron nykyisestä tasosta. Suhteessa vertailuindeksiin meillä on voimassa ylipaino eurooppalaisissa osakkeissa. Allokaatio 50 -rahastossa Euroopan paino on nyt n. 26 %.


Allokaatio


• Osakkeet ovat ylipainossa.

• Euroalueen piristyminen ja Yhdysvaltojen talouskasvu pitävät yritysten tulokset kasvussa.

• Keskuspankkien rahapolitiikka jatkuu edelleen elvyttävänä euroalueella, Japanissa ja Kiinassa.

• Yhdysvallat aloittaa vuoden 2015 lopulla tai tammikuussa 2016 viitekorkojen nostot, mikä voi aiheuttaa hieman vaikean jakson osakkeisiin ja muihin riskisiin sijoituksiin.

• Toisaalta EKP:n toimet avittavat euroyritysten tuloksia ja euroalueen reaalitaloutta.

• Korkosijoitusten tuotto-odotukset ovat suhteessa osakkeisiin hyvin alhaiset.


Osakesijoitukset


• Euroalueen osakkeet ovat selvässä ylipainossa suhteessa maailman osakemarkkinoihin.

• Euro-osakkeet hyötyvät euron heikentymisestä, EKP:n toimista ja euroalueen talouskasvun piristymisestä.

• Allokaatiosalkuissa on edelleen isohkot absoluuttiset painot yhdysvaltalaisissa osakkeissa.

• Kehittyvät markkinat ja Japani ovat alipainossa.

• Kehittyvillä markkinoilla suosimme uudistuvia maita & yrityksiä sekä kiinalaisia osakkeita.

• Fedin koronnostot ja dollarin vahvistuminen ovat historiallisesti olleet vaikeita aikoja raaka-aineille ja kehittyville markkinoille. Mutta Kiina hyötyy raaka-aineiden laskusta ja pystyy hoitamaan itsenäistä rahapolitiikkaa.


Korkosijoitukset


• Suosimme High Yield -sijoituksia Euroopassa, mutta myös Yhdysvalloissa.

• Riskiä hajauttavina osina suosimme hyvälaatuisia yrityslainoja sekä Yhdysvaltojen valtionlainoja.

• Lisäksi omistamme valtionlainoja euroalueen reunavaltioissa.

• Korkopuolella kohtalaisen isot käteispainot suojaavat mahdolliselta markkinakorkojen nousulta.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Riskisentimentti kääntyi
Seuraava
Koronnosto mietityttää markkinoita