08.09.2015

» Ensimmäisiä vakautumisen merkkejä on nähtävissä osakemarkkinoilla, kun Kiinan keskuspankki ilmoitti elvytyksestä ja EKP lupasi mahdollisia lisätoimia.

» Emme odota Yhdysvaltain keskuspankin nostavan korkoja vielä 17.9., mikä voi olla hienoinen helpotus markkinoille.

» Kuitenkin Kiinan tulevat talousluvut ja lopulta tuleva Fedin koronnosto pitävät markkinat volatiilisina loppuvuoden aikana.

» Allokaatiosalkuissamme olemme viime viikkoina hienoisesti lisänneet riskiä ostamalla yhdysvaltalaisia osakkeita ja riskilainoja sekä isoja euro-osakkeita. Allokaatio 50 osakepaino on nyt n. 53 %.


Kiinan keskuspankki ja EKP vakauttamassa markkinoita


Elokuun lopulla osakemarkkinat laskivat voimakkaasti, kun sijoittajat säikähtivät Kiinan talouskasvun hidastumista, Fedin tulevaa rahapolitiikan kiristämistä ja kehittyvien maiden valuuttojen heikentymistä. Markkinoista riippuen osakeindeksit laskivat 10 – 20 % ja myös riskisten yrityslainojen riskipreemiot kasvoivat.


Viime ja edellisellä viikolla saimme ensimmäisiä viitteitä markkinoiden rauhoittumisesta. Taustalla oli ensin Kiinan keskuspankin (PBOC) ilmoitus korkojen ja reservivaatimusten laskusta. Lisäksi viime viikon torstaina pääjohtaja Draghi ilmoitti EKP:n olevan valmis lisätoimiin, mikäli euroalueella ei olla pääsemässä inflaatiotavoitteeseen (hieman alle 2 %). Samoin valtiolainaohjelmaa voidaan hyvin jatkaa syyskuusta 2016 eteenpäin. Ilmoituksen jälkeen erityisesti euro heikkeni avittaen euroyhtiöitä.


Emme myöskään odota Fedin nostavan viitekorkoja seuraavassa kokouksessaan syyskuussa (17.9.). Odoamme tämän olevan hienoinen helpotus markkinoille.


Kiinan talousluvut ja mahdollisesti joulukuussa tuleva Fedin koronnosto pitänevät markkinat volatiilisina


Edelleenkään sijoittajat eivät tiedä kuinka paljon Kiinan talouskasvu ja maailmantalouden kasvu hidastuvat. Näin lähiviikkoina julkaistavat Kiinan talousluvut tulevat säilymään sijoittajien huomion ja hermostuneisuuden kohteena. Seuraavaksi Kiinasta julkaistaan elokuun ulkomaankauppaluvut 8.9. sekä teollisuuden sekä vähittäiskaupan kasvulukuja 13.9.

Lopulta Yhdysvaltain keskuspankki kyllä nostaa korkoja. Maan työttömyysaste on jo laskenut 5,1 %:iin ja pikkuhiljaa myös palkat ovat nousussa. Kunhan Kiinan talouskehitys selkenee ja markkinat rauhoittuvat, Fed nostanee korkoja. Lokakuu tai tammikuu ovat myös mahdollisia ajankohtia Fedin ensimmäiselle koronnostolle.


Allokaatiosalkuissamme olemme lisänneet riskisiä yrityslainoja ja osakkeita


Allokaatiosalkuissamme olemme viime viikkoina hienoisesti lisänneet riskiä ostamalla yhdysvaltalaisia osakkeita ja riskilainoja sekä isoja euro-osakkeita. Allokaatio 50 -salkuissa osakepaino on nyt n. 53 %:n tasolla. Aloitimme riskin lisäämisen 25.8., kun Kiinan keskuspankki ilmoitti rahapolitiikan elvytyksestä. Lisäksi länsimaisten osakkeiden lasku oli mielestämme liiallista suhteutettuna Yhdysvaltain ja maailmantalouden tilaan sekä toisaalta osakkeiden arvostukseen. Lisäksi länsimaiden rahapolitiikka tukee edelleen osakkeita.


Allokaatiosalkuissamme suosimme edelleen voimakkaasti eurooppalaisia osakkeita. Osakesijoituksista lähes puolet on edelleen sijoitettu Eurooppaan. Esim. Allokaatio 50 -rahaston kaikista sijoituksista 26 % on sijoitettu eurooppalaisiin osakkeisiin, kun vertailuindeksissä paino on vain 11 %.


Korkopuolella suosimme edelleen riskisiä yrityslainoja euroalueella. Perustelu on yksinkertainen: EKP:n toimien johdosta korkosijoittajat siirtyvät riskissä ylemmäs eli ostavat entistä riskisempiä korkosijoituksia. Toki allokaatiosalkuissamme on turvaavana osana myös mm. yhdysvaltalaisia valtionlainoja sekä Italian ja Espanjan valtiolainoja. Aivan viime viikkoina lisäsimme siis riskisiä yrityslainoja Yhdysvalloissa paljolti hyvän tuottotason houkuttelemina.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Pahin heilunta ohi - riskinottohalukkuus palautumassa
Seuraava
Kiinan keskuspankki, EKP ja Fed ovat vakauttamassa markkinoita