02.05.2017

Isossa kuvassa globaalit osakemarkkinat ovat nousseet vuodesta 2009 lähtien ja varsinkin yhdysvaltalaiset osakkeet ovat menestyneet erinomaisesti. Osakkeiden nousujakso on ollut historiallisen pitkä - kohta jo osakkeiden vuosikymmenen pituinen. Odotamme osakkeiden säilyvän vielä lähiaikoina parhaana sijoitusluokkana johtuen paljolti yritysten hyvästä tuloskasvusta. Odotamme sijoitusympäristön muuttuvan vasta, kun Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) viitekorko kohoaa n. 2 - 3 %:n tasolle (viitekorko on nyt 0,75 %-1,0 %) ja maailmantalouden kasvu vaikeutuu. Eli suosimme edelleen osakkeita, mutta riskitekijöitä on tulevaisuudessa syytä seurata entistäkin tarkemmin.

Riskeistä seuraamme tällä hetkellä esimerkiksi raaka-ainehintoja ja Kiinan kysynnän mahdollista heikkenemistä. Yksi riski on myös Trumpin heikko kyky saada uudistuksia läpi kongressissa. Osakemarkkinat odottavat esimerkiksi yritysveron laskun toteutuvan tämän vuoden aikana.


Arvostus, tuloskasvu ja poliittisten riskien hälveneminen suosivat euro-osakkeita

Maailman osakemarkkinoiden sisällä voi vihdoin olla euro-osakkeiden aika. Ne ovat kehittyneet jo vuosikausia yhdysvaltalaisia osakkeita heikommin ja ovat arvostukseltaan maltillisemmin arvostettuja. Viime vuoden lopulla ja nyt alkuvuonna euroalueen yhtiöiden tulokset ovat kääntyneet kasvuun. Nimenomaan euroalueen talouskasvu on ylittänyt odotukset jo lähes puolen vuoden ajan. Käytännössä kaikki indikaattorit puhuvat sen puolesta, että euroalueen talouskasvu tulee olemaan hyvällä n. 2-3 % tasolla koko tämän vuoden ajan. Tämä tukee yritysten tuloskasvun jatkumista.


Ranskan vaalitulos muuttamassa sijoittajien näkemyksiä

Monilla isoilla sijoittajilla on euroalueen osakkeet alipainossa, ja vasta viime kuukausien aikana pääomavirrat ovat vihdoin kääntyneet euro-osakkeita suosiviksi. Voi hyvinkin olla, että Ranskan vaalien tulos toimii katalysaattorina pääomavirtojen kääntymiselle euro-osakkeita suosiviksi.

Emmanuel Macronin mahdollinen ja todennäköinen valinta Ranskan seuraavaksi presidentiksi on yllättävänkin iso asia. Ensinnäkin, euroa vastustavaa Marine Le Peniä ei näin valittaisi. Toiseksi, nimenomaan Macron on kampanjoinut markkinatalouden ja euron puolesta. Eli yhtäkkiä Ranskassa valitaan presidentiksi markkinatalouden puolestapuhuja eikä populisti.


Lisäsimme euro-osakkeita ja jopa ranskalaisia yhtiöitä

Allokaatiosalkuissamme lisäsimme heti Ranskan presidentinvaalien 1. kierroksen jälkeen viime viikon maanantaina euro-osakkeita, kun ostimme ranskalaisia keskisuuria yhtiötä. Odotamme juuri pienten ja keskisuurten yhtiöiden hyötyvän euroalueen talouskasvusta ja poliittisten riskien hälvenemisestä. Samalla nostimme allokaatiosalkuissamme osakkeet jälleen ylipainoon.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Ranskan vaaleista toivottu lopputulos
Seuraava
Näe metsä puilta – sijoittajan kannalta olennaiset asiat menossa oikeaan suuntaan
Samu Lang