04.06.2018

Sijoittajien huomiosta teki houkuttelevimman tarjouksen viimekin viikolla Italian ja Espanjan poliittiset käänteet. Italiassa saatiin perjantaina yksimielisyys hallituskokoonpanosta ja markkinat rauhoittuivat silmissä. Lapasesta lähteneet maan valtionlainakorot rauhoittuivat ja tänään varsinkin lyhyempi pää on laskenut lisää. Maan pääministeriksi nimitetään professori Conte, varapääministeriksi ja sisäministeriksi Liigan Salvini ja varapääministeriksi ja talouskehitys- sekä työ- ja yhteiskuntaministeriksi Di Maio (M5S).

Ongelmat, eli suuri valtionvelka (n. 130 % BKT:sta), löysää budjettikuria ja siten lisävelkaantumista todennäköisesti edellyttävä hallitusohjelma, sekä maahanmuuttokriisi, ovat kuitenkin edelleen läsnä. Konkreettinen uuden hallituksen ajama politiikka ratkaisee paljon. Mikäli hallituksen luottamus alkaa rakoilla, nousevat myös uusien vaalien tuomat riskit välittömästi pinnalle ja niistä suurimpana se tuleeko eurovastaisuus silloin nostamaan päätään. Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan n. 60 % italialaisista kannattaa EU- ja eurojäsenyyttä. Hallituksen virallinen kanta on ollut se, että euroeroa ei tulla ajamaan.

Espanja ja kiristyneet kauppasuhdekeskustelut olivat muut otsikkoteemat

Espanjan tilanne on koko euroalueen kannalta vähemmän huolestuttava. Maan talous on paremmassa kunnossa kuin Italialla ja konservatiivien Rajoyn siirtyminen oppositioon toi pääministeriksi sosialistisen puoleen Sánchezin, joka on avoimen euromyönteinen. Vaihdoksella onkin todennäköisesti suurempi merkitys lähinnä Katalonian tilanteeseen, koska Sánchez nousi pääministeriksi osin separatistien tuella.

USA palautti tauolla olleet teräksen ja alumiinin tuontitullit koskien EU:ta, Kanadaa ja Meksikoa, joiden vastinetta odotellaan. Myös USA:n ja Kiinan kauppasuhdeneuvottelut ovat edelleen käynnissä. Globaalit kauppajännitteet tulevat olemaan ykkösenä agendalla perjantaina alkavassa G7-maiden kokouksessa Quebec Cityssä Kanadassa.

Italian ulkopuoliset markkinaliikkeet jäivät pieniksi

Epävarmuus euroalueella viime viikolla nosti turvasatamakysyntää laskien Saksan ja USA:n valtionlainojen korkoja. Luottoriskien hinnoittelussa ei nähty suuria muutoksia. Osakemarkkinoilla otettiin niin ikään rauhallisesti: euroalueen osakkeet (Euro STOXX 50) laskivat 1,7 % ja USA:ssa (S&P 500) laski 0,6 %. Perjantaina Italian hallituksen varmistuttua riskin mittarina käytettävä volatiliteetti palautui hieman kohonneilta tasoiltaan.

Talousluvuissa viime viikon tärkein datapiste oli perjantaina julkaistut USA:n uudet työpaikat ja palkkainflaatio. Hieman odotuksia reippaampi kehitys molemmissa vahvisti dollaria. Markkinat pääsivät jopa todistamaan sellaistakin harvinaisuutta, että virkamies meni de facto kommentoimaan lukuja etukäteen, mikä on jyrkästi kiellettyä. Virkamies sattui olemaan presidentti Trump ja kommentointiväline oli Twitter.

Allokaatiosalkuissamme laaja globaali hajautus – ostimme takaisin euroalueen osakkeita    

Globaaleissa allokaatiosalkuissamme suosimme laajaa globaalia hajautusta, ei liiallisia riskikeskittymiä yksittäisiin maihin tai mantereisiin. Lisäksi suosimme riittävää likviditeettiä, eli isoja käteispainoja ja riittävän isoja yhtiöitä. Allokaatiosalkuissamme osakepaino on ollut alkuvuoden strategisesti neutraalissa. Allokaatio 50 -rahaston osakepaino on nyt n. 52 % ja käteispaino n. 10 %. Ostimme viime viikolla hieman takaisin euroalueen osakkeita Italian ja Espanjan hallituskuvioiden ratkettua ja uusien vaalien riskin poistuttua ainakin välittömästä näköpiiristä. Ostimme myös hieman espanjalaisia osakkeita. 
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Venäläiset raaka-aineyhtiöt hyötyvät korkeista hinnoista ja edullisesta ruplasta
Seuraava
Keskuspankit ratkaisevat, kärjistyvätkö kehittyvien maiden ja Italian ongelmat entisestään