12.08.2015

Kesän aikana raaka-aineet ja kehittyvät markkinat ovat laskeneet, kun taas länsimaiset osakkeet ovat toistaiseksi pitäneet tasonsa kohtalaisesti. Kehityksen taustalla ovat odotukset Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) rahapolitiikan kiristämisestä sekä Kiinan talouskasvun hidastuminen. Tällä viikolla huolia lisäsi Kiinan valuutan devalvoiminen, mikä johtanee muiden Aasian maiden valuuttojen heikkenemiseen sekä vaikeuksien jatkumiseen raaka-ainemaissa ja -yrityksissä.


Loppuvuoden suurin puheenaihe tulee kuitenkin olemaan Fedin ensimmäinen koronnosto. Nyt markkinat odottavat sen tapahtuvan syys-lokakuussa. Todennäköisesti kehittyvien maiden vaikeudet ja alhainen inflaatio lykkäävät Fedin koronnoston joulukuulle. Yhtä kaikki Fedin koronnosto on yleensä johtanut hieman vaikeampaan periodiin osakemarkkinoilla, mutta ei mihinkään dramatiikkaan. S&P 500-indeksi on sen yhteydessä laskenut keskimäärin n. 3 - 5 %. Samalla eurooppalaiset osakkeet ovat menestyneet hyvin dollarin vahvistumisen myötä. Niin voi hyvin käydä nytkin.


Allokaatiosalkuissa olemme vähentäneet riskiä, mutta säilyttäneet hienoisen ylipainon osakkeissa. Suosimme voimakkaasti eurooppalaisia osakkeita ja riskisiä yrityslainoja. Samalla alipainotamme yhdysvaltalaisia osakkeita ja kehittyviä markkinoita. Korkopuolella suosimme edelleen riskisiä yrityslainoja euroalueella ja toisaalta isohkoja käteispainoja.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Markkinoiden fokus Fedin koronnostossa – suosimme eurooppalaisia osakkeita
Seuraava
Puolipilvistä ja heikko näkyvyys
Samu Lang