04.03.2019

Kai Leppelmeier

Kai Leppelmeier

Salkunhoitaja
Helsinki
+358 45 7734 9442

Viime viikko sujui pääosin positiivisissa merkeissä markkinoilla. Osakemarkkinat ovat nyt maantieteeseen katsomatta nousseet toistakymmentä prosenttia vuoden alusta. Viikon aikana kuultiin vaihtelevia viestejä Kiinan ja USA:n välisistä neuvotteluista. Viikonlopun aikana saatiin kuitenkin käytännössä ensimmäiset konkreettiset huhut mahdollisen sovun sisällöstä. Wall Street Journal –lehti raportoi nimettömiin lähteisiin viitaten, että neuvotteluissa olisi sopu lähellä, tariffeja leikattaisiin puolin ja toisin, ja Kiina sitoutuisi nopeuttamaan kotimarkkinansa avaamista yhdysvaltalaisille yrityksille. Haasteita on kuitenkin edelleen erityisesti Kiinan valtiollisen yritystuen rajaamisessa ja uskottavan seurantamekanismin järjestelyssä. Tästä huolimatta osapuolet uskovat, että Trump ja Xi pääsisivät allekirjoittamaan sopimuksen todennäköisesti maaliskuun lopulla järjestettävässä tapaamisessa. Osakemarkkinat ovat avautuneet tänään positiivisissa tunnelmissa huhujen siivittämänä.

Varsinaiset taloustilastojulkistukset olivat viime viikolla kahtalaiset. Yhdysvalloissa monella rintamalla on merkkejä hidastuvasta talouskasvusta, mutta toisaalta viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen BKT-kasvuluku oli selkeästi pelättyä korkeampi. Paremmin tulevaa talouskehitystä indikoivat teollisuuden ostopäällikköindeksit olivat myös odotuksia korkeammat Kiinassa ja Japanissa. Kiinassa valtiollisen tilastokeskuksen kyselyn lukema oli vielä laskussa, mutta yksityisen Caixin PMIn kyselylukema palautui voimakkaasti edelliskuun heikkoudesta.

Suurin tekijä markkinoiden hyvässä kehityksessä on virallisten tahojen reagointi merkkeihin talouden heikkoudesta. Kiinan hallinto on aloittanut jo elvytystoimia ja lisää odotetaan. Kenties vieläkin suuremmassa roolissa on Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin koronnostojen ja mahdollisesti taseen pienentämisen lopettaminen. Fedin puheenjohtaja Jerome Powell kommentoi talouden olevan terveellä pohjalla, mutta korosti vastatuulia ja taloustilastojen ristiriitaisia viestejä puheessaan senaatille viime viikolla. Mitään indikaatioita tulevista korkoliikkeistä puheessa ei kuultu. Fed on kuitenkin nyt hyvin varovainen teoissaan ja kommenteissaan, mikä tukee taloutta ja osakemarkkinoita. 

Jatkaen keskuspankkiaiheella, Euroopan keskuspankki kokoustaa alkavan viikon torstaina. Konkreettisia avauksia ei ole odotettavissa, joten huomio kiinnittyy päivitettyihin keskuspankin talouskasvu- ja inflaatioennusteisiin, sekä mahdollisiin kommentteihin pankkirahoituksen jatkosta.

Kestoaihe Brexit oli myös uutisissa viime viikolla. Käytännössä maaliskuun puolivälissä, 14. päivän tienoilla, tiedetään mennäänkö pääministeri Mayn neuvottelemalla erosopimuksella, eroaako Iso-Britannia EU:sta ilman sopimusta, vai otetaanko muutaman kuukauden aikalisä. Sopimukseton ero näyttää nyt hyvin epätodennäköiseltä, varsinkin kun oppositiopuolue Labourin ilmoitti virallisesti kannattavansa uutta kansanäänestystä. Vielä on kuitenkin epäselvää riittävätkö EU:n mahdolliset myönnytykset sopimustekstissä vai otetaanko aikalisä ja jopa mahdollinen uusi kansanäänestys. Jännitystä riittää siis vieläkin vaikka pahimmalta vältyttäneen. Punta vahvistui euroa vastaan noin prosentin viime viikolla ja on vahvistunut vuoden alusta yhteensä viitisen prosenttia.

Vaikka isoihin geopoliittisiin kiistoihin liittyy vielä epävarmuutta, voidaan kuitenkin sanoa, että katastrofeilta vältyttäneen talouden osalta. Samaan aikaan elvytystoimet ja löysempi rahapolitiikka tukevat taloutta, vaikka merkit talouskasvun tasaantumisesta ovatkin vasta orastavia. Nostamme tästä syystä allokaatioratkaisuissamme osakepainon neutraaliin aikaisemmasta lievästä alipainosta. Olemme lisäksi tehneet muutamia syklisiä avauksia osakepuolen sisällä; olemme lisänneet allokaatioon Kiinan A-osakkeita (mannerkiinan osakemarkkinat) sekä Euroopan autosektorin osakkeita.
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Talousdatasta vaihtelevia signaaleja – Trump twiittasi Kiinan osakkeet hurjaan liitoon
Seuraava
Markkinakatsaus Huomenta Suomi Extrassa 8.3.2019