15.06.2016

Kyselyt Britanniassa heiluttavat osakekursseja globaalisti

Tuomas Komulainen

Päästrategi

Vajaan viikon ajan osakekurssit ovat laskeneet globaalisti ja varsinkin Euroopassa, kun osa viimeisistä kyselyistä ennakoi Britannian eroavan EU:sta (Brexit). Brexit-puoli on toki kerännyt lisäkannatusta viime viikkojen aikana, mutta moniin kyselyihin on syytä suhtautua varauksella. Britanniassa tehdään nyt lukuisia pieniä kyselyjä kansanäänestyksen tuloksesta pienien yritysten toimesta, joiden luotettavuus on kyseenalainen. Monet kyselyistä ovat netissä tehtyjä ja puhelimella tehdyissä EU:n kannattajilla on edelleen enemmistö.

Kun katsotaan Bloomberg-tietotoimiston kokoamaa aineistoa kyselyistä, jossa painotetaan enemmän luotettavia ja viimeisiä kyselyjä, tilanne on 46 % EU:n puolesta, 45,5 % eroamisen kannalla ja loput vastaajista eivät tiedä. Tilanne on siis varsin tasainen. Seuraavan reilun viikon aikana kyselytutkimukset ja muut Brexit-arviot tulevat heiluttamaan markkinoita. Viime päivien tv-väittelyt sekä äänestysinnokkuus todennäköisesti ratkaisevat. Odotamme edelleen Britannian jäävän EU:hun, mutta luonnollisesti kansanäänestyksessä voi tapahtua mitä tahansa.


Eurooppalaisten osakkeiden arvostustaso on varsin edullinen, kun taas monet turvasatamat ovat kalliita

Kun sijoittajat pelkäävät Britannian EU:sta eroamista ja sen kerrannaisvaikutuksia koko EU:ssa, sijoittajat ovat nyt paenneet valtiolainoihin. Tällä viikolla 10v. korko on laskenut jo negatiiviseksi (16.6. -0,02 %) ja kaikki tätä lyhyemmät Saksan valtiolainojen korot ovat negatiivisia.

Viime viikkojen aikana korkosijoittajat ovat paenneet myös hyvän luottoluokituksen (IG) omaaviin lainoihin. Esimerkiksi LVMH-yrityksen 2019 lainan korko on nyt -0,05 % eli sijoittajat periaatteessa maksavat yritykselle talletuksesta. Samaan aikaan LVMH:n osakkeen vapaa kassavavirta osakkeelle tuottaa n. +5,4 % per vuosi. Koomista.

Meillä on joko tulossa todellinen EU- ja talouskriisi tai sitten valtiolainat ja turvalliset (IG) yrityslainat ovat nyt varsin kalliita. Samalla osakkeet ovat nyt edullisia Euroopassa ja on hyvä muistaa, että mikäli EU-kriisi ja syvä taantuma tulisi, tällöin kyllä monien yrityslainojen riskilisät myös nousevat.


Allokaatiosalkuissamme otamme rauhallisesti

Allokaatiosalkuissamme osakkeet ovat lähes neutraalissa painossa. Allokaatio 50 -salkuissa osakepaino on nyt n. 51,5 %. Eurooppalaiset osakkeet ovat jo ainakin osin varautuneet Britannian eroamiseen EU:sta ja emme nyt suosi niiden myymistä. Mikäli Britannia jää EU:hun, eurooppalaiset osakkeet voivat nousta rajusti juhannuksena. Viime viikon lopulla myimme hieman riskisiä (HY) lainoja Euroopassa, koska ne olivat pitäneet vielä kohtaisen hyvin. Mikäli EU:n kriisi realisoituisi Britannian kansanäänestyksen jälkeen, likviditeetti voi ainakin hetkellisesti vaikeutua myös yrityslainamarkkinoilla.

Isossa kuvassa allokaatiosalkku kannattaa rakentaa ja valita niin, että sen kanssa voi nukkua rauhassa. Samalla viime vuosien pelot euron hajoamisesta ovat olleet hyviä ostonpaikkoja eikä pahimpiin pelkotiloihin ole kannattanut myydä. Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksen ja markkinareaktion tiedämme juhannuksena.