19.03.2018

Markkinatunnelmat ovat rauhalliset, mutta hieman varautuneet

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

Tammi- ja helmikuun vaihteessa nähdyn riskimarkkinoiden ripeän laskun jälkeen tunnelmat ovat kohentuneet ja markkinat hieman nousseet, mutta lisääntynyt varovaisuus on edelleen läsnä. Riskiä mittaavat volatiliteetti-indeksit ovat jääneet selvästi korkeammille tasoille verrattuna tilanteeseen ennen osakemarkkinoiden noin 10 % korjausliikettä.
 
Tähän ovat vaikuttaneet myös poliittiset tapahtumat. Näihin lukeutuvat mm. kasvanut riski protektionismin kasvamisesta (lue: kauppasodan uhka) Trumpin erinäisten uhkailujen sekä EU:lle että Kiinalle myötä, USA:n hallinnon uskottavuuden lasku Valkoisen talon avainhenkilöiden erittäin nopean vaihtotahdin myötä,  Italian poliittisen päätöksentekokyvyn heikkous ja Iso-Britannian ja EU:n pitkittyvät neuvottelut Brexitin ehdoista.
 
Osakemarkkinoiden melko vaatimaton kehitys ei ole mielestämme siis niinkään kiinni akuuteista huolista yritysten tuloskunnon suhteen. Myös makrotalousdata oli viime viikolla pääsääntöisesti positiivista luettavaa.

Fedin kokous keskiviikkona on viikon ykköstapahtuma

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed tulee lähes 100-prosenttisella varmuudella nostamaan keskiviikkona ohjauskorkoaan 25 korkopisteellä vaihteluvälille 1,50 - 1,75 %. Tarkemman huomion ansaitsevatkin kommentit tulevasta, eli käytännössä vihjeet siitä minkälaisella aikataululla korkoja tullaan nostamaan jatkossa. Inflaation kehityksestä on alkuvuoden aikana ollut nähtävissä vaihtelevaa viestiä ja siksi markkinoilla ei yhdenmukaista näkemystä nostotahdista oikein ole. Tuoreimmat inflaatio- ja työmarkkinatilastot USA:sta viime viikolla antoivat inflaation kiihtymisen riskeistä varsin maltillisen kuvan.

Tästä syystä on todennäköisempää, että korkojen nostotahti tulee pysymään riittävän rauhallisena suhteessa talouskasvun kestävyyteen. Tällöin talous kestäisi asteittaiset nostot hyvin, äkillisten markkinashokkien riski laskee ja talouden taantuma työntyy ajassa eteenpäin. Pidämme epätodennäköisempänä skenaariona sitä, että Fed joutuu inflaation kiihtymisen takia nostamaan korkoja nyt indikoitua tahtia ripeämmin, jolloin riski talouden ajautumiselle taantumaan olisi selvästi suurempi.

Fedin kokouksen lisäksi fokuksessa tällä viikolla ovat G20-maiden kaksipäiväinen kokous sekä torstaina julkaistavat ostopäällikköindeksit euroalueelta ja USA:sta. Markkinat odottavat tunnelmien kohentuneen USA:ssa vielä helmikuun nousun jälkeenkin. Euroalueella odotetaan toista perättäistä indeksin laskukuukautta.

Asemoitumisemme Allokaatio 50 -rahastossamme ei muuttunut viime viikolla

Osakepainomme on 52 % ja osakkeiden sisällä suosimme etenkin teknologiayhtiöitä. Kehittyvillä markkinoilla pidämme Aasiaa ylipainossa siten, ja olemme näin mukana teknologiasektorissa kohtuullisella painolla. Samalla sijoitamme sellaisiin maihin, jotka ylijäämänsä ansiosta eivät ole merkittävästi riippuvaisia dollarimääräisestä rahoituksesta ja siten alttiita USA:n korkojen nousulle. Korkosijoituksissa suosimme lyhyen duraation sijoituksia ja tukeva käteispainomme 10 % on ennallaan. Hyvä hajautus eri maantieteellisten alueiden ja sijoitusluokkien kesken on tärkeää.
 

Jouni Saario

Markkina-analyytikko