17.08.2015

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

» Keskeisiltä osakeindekseiltä puhti poissa ja sijoittajien tunnelmat pessimistiset

» Kiinan tilanne mietityttää ja Yhdysvaltojen keskuspankin tulevat toimet jarruttavat kurssinousua

» Raaka-aineiden hintojen lasku rasittaa kehittyvien ja myös muiden osakemarkkinoiden kehitystä


Eurostoxx 50 trendin alalaidassa ja S&P 500 -indeksiltä momentti kateissa


Eurostoxx 50 -indeksi testailee jälleen viiden vuoden nousuputken alalaitaa. Vuoden vaihteen terävä nousu taittui jo huhtikuussa kun tekniset myynnit ja Kreikka-sekoilu painoivat kurssikehityksen kaakkoon. Kurssit palautuivat nopeasti sovun syntymisen jälkeen, mutta puhti on ollut poissa tämän jälkeen. Epävarmuus Kiinan kehityksen suhteen ja FEDin tulevat koronnostot painavat tunnelmia. US-markkinoiden pehmentynyt momentti aiheuttaa myös hieman huolta. Yhä kapeammalla määrällä toimialoja kehitys on ollut positiivista Muut markkinat tuskin pääsevät täysin erkaantumaan US-kehityksestä, vaikka relatiivinen tuotto olisikin parempi. Toisaalta sijoittajien tunnelmat ovat olleet melko pessimistiset jo jonkin aikaa, eivätkä keskeiset osakeindeksit ole mitenkään yliostetut, päinvastoin. Nämä tekijät pehmentävät mahdollisia laskuja. Uskomme Eurostoxx 50 -indeksin edellisten pohjien tasolla 3290 pitävän, mutta samalla kuluvan vuoden huiput on todennäköisesti nähty jo viime keväänä tasolla 3843.


Kiinan tilanne ja FEDin tulevat nostot rasittavat kurssikehitystä


Kiinan yksittäisillä talousluvuilla ei ole niin paljoa merkitystä, eikä silläkään kasvaako talous 6,5 vai 7,5 prosentin vuosittaista vauhtia. Kiinan paikallisten osakemarkkinoiden terävä lasku ja sitä seuranneet maan viranomaisten interventiot osakemarkkinoilla ovat kuitenkin säikäyttäneet sijoittajat. Hallinto tuntuu itsekin hieman pelkäävän maan talouden tilaa. Tästä osoituksena viime viikon Yuanin devalvointi. Kiinan vastaa tällä hetkellä suurimmasta osasta maailman talouskasvusta, joten on luonnollista, että epävarmuuden nousuun reagoidaan osakemarkkinoilla. Samalla Yhdysvaltojen keskuspankki on kiristämässä rahapolitiikkaansa. Koronnostoa on jo kauan hinnoiteltu markkinoilla, mutta varsinainen nosto voi rasittaa varsinkin ylisotettujen isojen kasvuyhtiöiden osakursseja Yhdysvalloissa. Juuri tämä segmentti on pitänyt S&P 500 -indeksin kurssikehityksen kasassa viimeisten kuukausien ajan.

Uskomme hieman vaikean ajan markkinoilla jatkuvan ja pidämme käteispositiomme korkealla allokaatiosalkuissamme.


Raaka-aineiden hintapaine rasittaa kehittyvien osakemarkkinoiden kehitystä


Raaka-aineiden hinnat ovat romahtaneet samalle tasolle kuin vuoden 2000 alussa. Tämä on osaltaan rasittanut myös kehittyvien osakemarkkinoiden kehitystä. Raaka-aineiden tuottajamaat ovat olleet paineessa ja samalla Kiinan hidastuvaa kasvua on hinnoiteltu etenkin kehittyvän Aasian maissa. Raaka-aineiden hintojen laskun pysähtyminen päättää todennäköisesti myös kehittyvien osakemarkkinoiden alituoton länsimaihin nähden. Kehittyvät markkinat ovat käytännössä ainoa selvästi alihinnoiteltu markkinasegmentti niin absoluuttisesti kuin relatiivisestikin. Pidemmän aikavälin sijoittajille oston paikkaa tarjotaan ensimmäisen kerran jo kolmannen vuosineljänneksen aikana.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Fedin koronnosto ja Kiina huolina – suosimme eurooppalaisia osakkeita
Seuraava
Pahin heilunta ohi - riskinottohalukkuus palautumassa
Samu Lang