07.11.2016

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Pitkät korot ovat olleet nousussa syyskuun loppupuolelta lähtien. Globaali talouskasvu on vahvistunut heikon alkuvuoden jälkeen ja tulostaantuma vaikuttaa olevan takanapäin. Inflaatio-odotukset ovat myös olleet loivassa nousussa niin Yhdysvalloissa kuin euroalueellakin. Kaikki edellä mainitut tekijät ovat ruokkineet korkojen nousua.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin liittyvästä epävarmuudesta ja volatiliteetin noususta huolimatta pitkät korot eivät ole laskeneet uudelleen. ”Turvasatama” -efektin puuttuminen vahvistaa jo aiemmin esittämäämme näkemystä siitä, että riskittömiksi miellettyjen pitkien korkojen pohjat ovat takanapäin.


Yritysten tuloskertymä on kääntynyt vihdoin nousuun

Raaka-aineiden hintojen lasku ja tehdasteollisuuden aktiviteetin hiipuminen on rasittanut yritysten tuloskehitystä viimeiset puolitoista vuotta. Tilanne vaikuttaa vihdoin vakautuvan. Yhdysvalloista että euroalueelta on saatu odotuksia vahvempia tuloksia. Tuloskertymä on ollut nousussa jo kaksi perättäistä vuosineljännestä ja myös vuositason kasvu on kääntynyt lievästi positiiviseksi niin Yhdysvalloissa kuin euroalueellakin. Pitkään jatkuneilla nousumarkkinoilla ja rahapolitiikan normalisoituessa, tuloskehityksen merkitys korostuu osakekursseja ohjaavana tekijänä.


FBI:lta apuja Clintonille viime viikonloppuna

Kuluvan viikon tiistaina (8.11.) Yhdysvallat äänestää uudesta presidentistä. Tarjolla on kaksi historiallisen epäsuosittua ehdokasta. Viimeisimpien kyselytutkimusten perusteella Hillary Clinton vaikuttaa olevan edelleen muutaman prosenttiyksikön edellä, mutta tilastollisesti merkittävää eroa ei tunnu löytyvän.

Viimeisin käänne nähtiin viime viikonloppuna, kun FBI ilmoitti yllättäen ennen vaaleja, että Hillaryn takavarikoiduista sähköposteista ei löytynyt uusia todisteita rikkomuksista. Tämä käänsi vaakakupin jälleen Clintonin eduksi. Uskomme edelleen Hillary Clintonin voittavan vaalit.

Sijoitusmarkkinoiden näkökulmasta Hillary Clintonin valinta olisi positiivinen asia ja aiheuttaisi välittömän positiivisen kurssireaktion. Mikäli Trump voittaa, nousee volatiliteetti väliaikaisesti ja osakkeet hieman laskevat, mutta lasku jää rajalliseksi. Presidentinvaalien tulos ei ratkaise näkemystämme sijoitusmarkkinoista. Markkinat ovat jo nyt ylimyytyjä ja tunnelmat ovat erittäin pessimistiset. Uskomme, että seuraava isompi liike osakemarkkinoilla on jälleen ylöspäin.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Markkinakorot nousussa – taustalla talouskasvun piristyminen ja inflaation normalisoituminen
Seuraava
Markkinanäkemyksemme USA:n vaalien jälkeen
Samu Lang