24.10.2016

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Pelot maailmantalouden aktiviteetin nopeasta hidastumisesta ovat pienentyneet vuoden alun jälkeen. Brexit-hermoilun painamat teollisuuden ja palvelusektorin aktiviteettia kuvastavat mittarit ovat palautuneet kesäkuukausien ja syksyn aikana niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Saksan IFO lähentelee uudestaan 110 pisteen lukemaa. Yhdysvalloissa ISM-indeksit ovat jälleen yli kasvun rajana pidetyn 50 pisteen lukeman. Myös tulosmomentti on kääntynyt uudestaan lievään nousuun. Yhtiöiden tuloskertymä on kääntynyt nousuun ja analyytikot ovat nostaneet ennusteitaan. Nykyisen kehityksen jatkuessa markkinat kestävät Yhdysvaltojen keskuspankin koronnoston kuluvan vuoden lopussa.


Inflaatio-odotukset ovat olleet nousussa kesän ja syksyn aikana

Palkat ovat olleet nousussa Yhdysvalloissa ja energian hintojen nousu on nostanut inflaatio-odotuksia laajemminkin. Odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronnostosta ovat nousseet ja pidempien markkinakorkojen suunta on ollut ylöspäin. Uskomme edelleen, että niin lyhyiden kuin pitkien markkinakorkojen pohjaamisprosessi on käynnissä ja seuraavan 12 kk aikana ollaan nykytasoja korkeammalla niin lyhyemmissä kuin pidemmissäkin maturiteeteissa


Osakemarkkinoilla päällisin puolin rauhallista, mutta pinnan alla kuhisee

Useamman vuoden jatkuneet markkinateemat vaikuttavat vihdoin taittuvan. Rakennemuutos näyttää ajoittuvan samaan hetkeen korkojen käänteen kanssa.

Huomattavaa on mm. pankkisektorin ylituotto maailmanlaajuisesti, Arvo ”teema” tuottanut ”kasvua” paremmin ja sykliset yhtiöt pärjänneet defensiivisiä paremmin. Lisäksi US-osakemarkkinat ovat laahanneet Eurooppaa ja muita päämarkkina-alueita jäljessä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Uskomme edellä kuvatun ”rakennemuutoksen” olevan pidempään jatkuva teema.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Sijoitusnäkemys vuodelle 2017
Seuraava
Markkinakorot nousussa – taustalla talouskasvun piristyminen ja inflaation normalisoituminen