26.02.2018

Yhdysvalloissa osakkeet palautuneet – tällä viikolla Fedin pääjohtaja Powellin puhe

Tuomas Komulainen

Päästrategi

Osakemarkkinat ovat Yhdysvalloissa nousseet vahvasti helmikuun alun korjausliikkeen jälkeen. Viime perjantaina S&P 500 -indeksi nousi peräti 1,7 % ja on näin noussut dollarimääräisenä yli 8 % helmikuun pohjista. Vuoden alusta S&P 500 -indeksi on kohonnut jo 3,0 % dollarimääräisenä ja 0,7 % euroissa. Samalla Euroopan laaja DJ Stoxx 600 -indeksi on laskenut 1,3 % vuoden alusta. Kehittyvät markkinat ovat pysyneet hyvin yhdysvaltalaisten osakkeiden perässä ja nousseet 2,6 % vuoden alusta euroissa. Ilmeisesti yhdysvaltalaiset isot sijoittajat eivät halua lisätä sijoituspainojaan Euroopan osakemarkkinoille, ainakaan ennen Italian vaaleja ja Saksan hallituksen varmistumista 4.3.   

Isossa kuvassa kaikki sijoitusmarkkinat seuraavat nyt Yhdysvaltain inflaatiokehitystä ja maan keskuspankin (Fed) toimia. Fed on nyt nostanut viitekorkonsa 1,25 -1,5 % tasolle ja sen odotetaan nostavan viitekorkonsa 2,0 % - 2,25% vuoden loppuun mennessä. Näin USA:n kahden vuoden korko on noussut jo 2,2 % tasolle.  

Lähivuosille voidaankin ajatella kaksi skenaariota:

  1. Inflaatio kiihtyy USA:ssa entisestään ja Fed kiristää odotettua enemmän, mikä voi ajaa USA:n ja maailmantalouden taantumaan jo vuoden 2019 aikana. Luonnollisesti ylivelkaantuneet ja liikaa riskiä ottaneet kotitaloudet, yritykset ja jopa maat ajautuvat tällöin ongelmiin ja konkursseihin.  
  2. Inflaatio kohoaa vain vähän ja Fed kiristää odotetun maltillisesti. Tällöin hyvä talouskehitys voisi parhaimmillaan jatkua jopa vuosiin 2021 – 2022 asti. 

Kun sijoittajien näkemys vaihtelee näiden kahden eri skenaarion välillä, osake- ja korkomarkkinat voivat vaihdella rajusti. Inflaation kiihtyminen ja korkojen nousu Yhdysvalloissa ovat näin muuttaneet sijoitusympäristön. Volatiilisuus nousee ja tuotot maltillistuvat. Helmikuun korjausliikkeessä oli siis taustalla fundamenttisyyt ja helmikuun alun tapaisia korjausliikkeitä tulemme näkemään entistä enemmän. 

Tällä viikolla lisätietoa saamme, kun Fedin pääjohtaja puhuu kongressissa tiistaina. Torstaina julkaistaan puolestaan tärkeät (PCE) inflaatioluvut Yhdysvalloissa.  

Toistaiseksi hyvä uutinen on, että talous- ja varsinkin tuloskehitys tukevat osakkeita vielä tänä vuonna. Erityisesti Yhdysvalloissa tulokset kasvavat veroleikkauksen jäljiltä. Analyytikot odottavat nyt S&P 500 -indeksin yhtiöiden tuloksien kasvavan peräti 26 % ja liikevaihtojen 7 % viime vuodesta.  

Hoitamissamme allokaatiosalkuissa olemme osakepainon osalta strategisesti neutraalissa. Allokaatio 50 -rahaston osakepaino on juuri nyt n. 51 % ja käteispaino n. 11 %. Sijoitussalkussa on nyt hyvä muistaa laaja globaali hajautus, ei liiallisia riskikeskittymiä yksittäisiin maihin tai yrityksiin. Lisäksi riittävä likviditeetti eli isot käteispainot suojaavat korkojen nousulta. 

Tuomas Komulainen

Päästrategi