30.03.2016

Toimitusjohtajan avoin kirje osakkeenomistajille

Juhani Elomaa

Toimitusjohtaja, Taaleri Oyj

Taaleri Oyj on tänään hallituksen aloitteesta ostanut Taaleri Pääomarahastot Oy:n 25 prosentin vähemmistöosuudet allekirjoittaneelta, toimitusjohtajan sijaiselta Karri Haaparinteeltä sekä neljältä muulta Taalerin avainhenkilöltä.

Taaleri Pääomarahastot Oy (entinen nimi Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy) perustettiin vuonna 2009 toimivan johdon aloitteesta. Pääomarahastojen tavoitteeksi asetettiin perinteisen pääomarahastotoiminnan menettelytapojen muuttaminen ja uudistaminen. Perusteellisten keskustelujen jälkeen hallitus hyväksyi strategian laajentamisen pääomarahastotoimintaan osana yhtiön kasvusuunnitelmaa. Johto tuli mukaan vähemmistöosakkaina kantamaan uuteen yritykseen liittyvää liiketoimintariskiä.

Kuluvien vuosien aikana olemme onnistuneet määrittelemään toimialalla varainhoidon ja pääomarahastojen käsitteitä uudenlaiseksi ja kasvaneet toimialalla merkittäväksi toimijaksi. Taaleri-konsernin kehitys pörssiyhtiönä on ollut voimakasta. Pääomarahastojen ja siten myös Taaleri Pääomarahastot Oy:n strateginen merkitys tytäryhtiönä on kasvanut niin talon sisällä kuin ulkoisestikin.

Taaleri Oyj:n hallitus on halunnut analysoida pääomarahastojen roolia konsernissa pidemmällä aikavälillä ja nähnyt mahdollisena, että vähemmistöosakkuudet voivat aiheuttaa haittoja konsernirakenteen tasapainoiselle kehitykselle. Haittoja voisivat olla muun muassa toiminnan heikon läpinäkyvyyden heijastuminen kielteisesti arvostukseen sekä sisäisten jännitteiden syntyminen.

Hallituksen näkemyksen mukaan Taaleri Pääomarahastot Oy:n strateginen merkitys tulee edelleen kasvamaan tulevaisuudessa. Taaleri Oyj:n siirtyessä Nasdaq Helsingin pörssilistalle osakkeenomistajien etu on, että toiminnan ohjaus ja suunnittelu yhtiössä on mahdollisimman selkeää ja läpinäkyvää.

Taaleri Oyj:n merkittävänä osakkeenomistajana olen samaa mieltä hallituksen näkemyksen kanssa. Siksi minä ja muut avainhenkilöt olemme myyneet osuutemme Taaleri Pääomarahastot Oy:stä ja vastaavasti sitoutuneet ostamaan merkittävästi lisää Taaleri Oyj:n osakkeita.

Uskon konsernirakenteen kehittämiseen siten, että kaikki merkittävät tytäryhtiöt ovat sataprosenttisesti Taalerin omistuksessa. Kauppa on Taaleri Oyj:n sisäisen maailman ja osakkeenomistajan kannalta tulevaisuutta ajatellen järkevä toimenpide.

 

Juhani Elomaa
Toimitusjohtaja
Taaleri Oyj