27.04.2016

Taaleri Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen osuudenomistajille

Muutoksia rahaston säännöissä

Rahastoyhtiön hallitus on 17.2.2016 päättänyt muuttaa Taaleri Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen sääntöjä seuraavasti:

Rahastojen nimet muutetaan Taaleri-konsernin brändiuudistuksen mukaisesti Taaleritehtaasta Taaleriksi.

5 §:ään lisätään maininta merkintälaskelman toimittamisesta Taalerin verkkopalveluun, mikäli rahastomerkintä tapahtuu Taalerin verkkopalvelussa

6 §:ää muutetaan siten, että Rahastoyhtiö voi tehokkaammin turvata osuudenomistajien edun sekä yhdenvertaisen kohtelun keskeyttämällä merkinnät tai lunastukset olosuhteiden niin vaatiessa.

18 §:ssä luetellut rahaston sallitut sijoituskohteet muutetaan voimassa olevan sijoitusrahastolain 11 luvun mukaiseksi. Rahastojen sijoitusstrategia tai sijoitusten koostumusta ei muuteta sääntömuutoksen yhteydessä tai sen seurauksena.

Lisäksi sääntöihin tehdään teknisiä korjauksia ja päivityksiä.

Sääntömuutokset tehdään rahastojen riskienhallinnan tehostamiseksi.

Finanssivalvonta on vahvistanut sääntömuutokset 14.4.2016 ja ne tulevat voimaan 1.6.2016. Sääntömuutosten voimaantulo ei edellytä osuudenomistajilta mitään toimenpiteitä.

Rahastojen säännöt, avaintietoesite sekä rahastoesite ovat saatavilla osoitteesta https://www.taaleri.com/fi/varainhoito/rahastot-ja-salkut. Lisätietoja sääntömuutoksista saa Taaleri Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tasavuorelta 040-546 5525.

Taaleri Rahastoyhtiö Oy:n hallitus