12.05.2016

  • Huonot tulokset painoivat tunnelmia
  • Öljyn hinta vuoden huippuihin
  • Ei isoja makrouutisia eikä uusia teemoja


Hyvä startti viikolla kuivahti eilen vähän kasaan. Mikropuolen uutiset hallitsivat otsikoita kun makrossa oli hiljaisempaa. Huonot tulosraportit molemmilta puolin valtamerta painoivat riskisentimenttiä ja osakkeet laskivat. Laskukärjessä olivat Office Depot (-41 %) ja Staples (-18 %) joiden fuusion USA:n oikeuslaitos laittoi jäihin.

Öljyn hinta nousi reippaasti joka tarkoitti samalla sitä, että WTI-laatu nousi vuoden korkeimmalle tasolleen yli 46 taalan. Brent printtasi jo 48 taalan lukemia. Jenkkien varastojen raportoitiin olevan odotuksia alhaisemmat ja tuotanto on myös laskussa. Lisäksi Nigerian sisäinen kaaos on halvaannuttanut maan öljyntuotantoa. Metalleista etenkin nikkeli esiintyi eilen vahvasti reilun 2 % nousullaan.

Talousluvuista ei ole eiliseltä merkittävää raportoitavaa.

Korkomarkkinoilla uusemissioiden määrä jatkuu suurena ja eilen oli erityisen vilkas yksittäinen päivä. Jälkimarkkinoilla riskilisät olivat kasvussa. Saksan 10-vuoden valtionlainakorko käväisi jo alle 0,12 %. Piikki 0,30 % tasoille suli siis käsiin yhtä nopeasti kuin se kehittyikin. Turvasatamat kelpaavat taas.

Brasilian parlamentissa kädenvääntö presidentti Rousseffin virkavirhesyytteestä jatkuu ja kestänee vielä vähintäänkin joitain päiviä. Viimeisimpien tietojen mukaan enemmistö kuitenkin edelleen tukee syytettä. Maan valuutta ja osakemarkkinat ovat rauhoittuneet merkittävästi ensimmäisen pelästymisen jälkeen.

Tunnelmat jatkoivat vaisuna myös yön kaupankäynnissä Aasiassa. Ainoastaan Nikkei esitti pientä nousua, muut pörssit kaikki miinuksella. Tulokset kuitenkin myös Japanista menivät enimmäkseen pettymyksen puolelle. Pöhinä Mitsubishin ja Nissanin liiton ympärillä jatkuu.

Tänään kalenterissa euroalueen teollisuustuotanto maaliskuulta, jonka suhteen odotukset ovat alenemaan päin heikohkon maakohtaisen datan jälkeen. Supistuminen ei olisi yllätys. Iso-Britannian keskuspankin kokouksesta päähuomion kohteena ovat inflaationäkymät ja mahdolliset Brexitiin liittyvät kommentit. Korkoihin ei tulla koskemaan. Muut isot keskuspankit seuraavaksi kesäkuussa. Jenkeistä ei tänään tärkeää talousdataa.

Euroopan markkinat avaavat miinukselle.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Hyviä tuloksia suosikkiyhtiöiltämme
Seuraava
Euroalueen Q1 BKT yllättämässä positiivisesti, mutta…