15.03.2016

  • Markkinat ovat sulatelleet EKP:n uutta pakettia
  • Japanin keskuspankki ei lisännyt elvytystä
  • Fedin kokouksen päätökset huomenna


Markkinaliikkeiltään vilkas viime viikko päättyi nousujohteisissa tunnelmissa ja sama meno jatkui maanantaina. Osakkeet ovat nousseet ja vielä silmiinpistävämpää on ollut korkomarkkinoiden riskilisien kaventuminen. Osakkeissa hyvin ovat pärjänneet etenkin euroalueen reunojen pankit ja korkomarkkinoilla IG-luokan bondit. Markkinoiden heilunnan (EKP:n uuden paketin jälkeen) voi kukin teoretisoida miten parhaaksi katsoo, mutta tosiasia on jälleen se, että keskuspankin raharuiske sai markkinat ostamaan riskisiä omaisuusluokkia.

Keskuspankkitykitys ei jää EKP:iin. Japanin keskuspankki (BoJ) jätti aikaisin tänään aamulla selvällä enemmistöllä elvytysohjelmansa ennalleen. Keskuspankki halunnee antaa markkinoilla aikaa sopeutua negatiivisiin korkoihin, jotka se läväytti pöydälle tammikuussa. Kuroda viesti, että lisäelvytykseen ollaan valmiita tarpeen tullen. Kokouksen lopputulemat olivat varsin odotetut ja markkinat reagoivat vain maltillisesti. On hyvä muistaa, että vaikkei BoJ stimulusta lisännytkään on se silti erittäin aggressiivisella tasolla.

Huomenna päästään jälleen asian ytimeen, kun Fed viestii avomarkkinakomiteansa (FOMC) tuoreimman kokouksen päätökset ja linjaukset. Viimeksi (27.1.) Fed oli erittäin vaikeassa paikassa markkinamyrskyn silmässä, mutta piti silti kiinni tarinastaan jatkaa koronnostojen polulla, vaikka pelasikin vähän aikaa. Nyt tilanteen pitäisi olla aavistuksen helpompi ja olisimme yllättyneitä, mikäli markkinoiden koronnosto-odotukset entisestään laskisivat tämän päiväisen kokouksen jälkeen. Markkinat hinnoittelevat tällä hetkellä yhtä nostoa vuoden loppuun mennessä 78 % todennäköisyydellä.

Tuoreimmista huhuista poimimme spekulaatiot Kiinan keskuspankin aikeista valmistella valuuttakauppoihin liittyvä vero, jonka tarkoitus olisi heikentää houkuttimia valuuttaspekulaatioon. Markkinaliikkeistä päällimmäisenä pistää silmään laskeva öljy. Iranin öljyministeri meni ja sanoi että heitä eivät tuotannonrajoitukset juurikaan kiinnosta.

Kalenterissa on tänään jenkkien inflaatiodataa, Empire Manufacturing-indeksi, sekä NAHB-asuntomarkkinaindeksi. Riskimarkkinat antanevat tänään avauksessa hieman öljyn perässä periksi.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
​Markkinat tulkitsivat Draghin puheita väärin
Seuraava
Fedin linjaukset pääroolissa