19.12.2018

  • EU:n ja Italian kerrotaan päässeen budjettisopuun
  • Tulosvaroitusten määrä jatkaa suurena 
  • Markkinat varpaillaan tänään ennen Fediä (klo 21)

Markkinoilla otettiin eilen rauhallisesti ja syykin on ymmärrettävä nimittäin Fedin kokous tänään. Uskomme että riskiä on myyty ehkä hieman jopa isoon kuvaan nähden ylimääräistäkin Fediä edeltäneinä päivinä, koska keskuspankin linja ja ohjaus jatkosta ei ole mitenkään kiveen hakattu.

Korot ovat olleet painumaan päin turvasatamakysynnän oltua kohtuullisen reipasta. Osakkeet jatkavat alhaisilla tasoilla, ainakin tämän vuoden mittakaavassa siis.

Markkinan odotukset Fedistä ovat muuttuneet entistäkin kyyhkymäisemmiksi. 25 korkopisteen nosto ohjauskorkoon tänään on hinnoiteltu täyteen, mutta yhdenkin lisänoston todennäköisyys ensi vuodelle on jo todella kaukana sadasta. Tämä tarkoittaa, että usko Fedin pysähtymiseen on noussut selvästi ja melko nopeastikin.

Trump painostaa Fediä voimakkaasti olla nostamatta korkoja, mutta kyllä Fed itse tekee omat dataan pohjautuvat perustellut päätöksensä. Sivuoireena joudumme todennäköisesti kuuntelemaan Trumpin älämölöä siitä miten hän henkilökohtaisesti pysäytti korkojen nousun.

Italian ja EU:n kerrotaan päässeen budjettisopuun. Italian valtionlainakorot ovat laskussa. Emme silti suosittele sijoittamaan Italiaan, ellei nyt joku väkisin halua keksiä jotain (ylisuurella riskillä) treidaamaan. Italian kasvuluvut ovat sen huteralla pohjalla. Kuvaavaa on se, että Italia juuri itse justeerasi omia kasvuennusteitaan uusiksi vain saadakseen budjettisovun EU:n kanssa.

Jätetään aamun kommentointi tähän ja aletaan käyttämään aikaa tuoreiden tulosvaroituksien, joita riittää, läpikäymiseen. Nostetaan vaikka esiin FedEx, jonka tulosvaroitus indikoinee globaalista kasvusta jotain. Nettikauppa Asosin kaveriksi vähittäiskauppatulosvaroittajiin ilmoittautui tänään myös suomalaisillekin tuttu norjalainen XXL, jonka osake Asosin tapaan noin 40 % laskussa.

Fed tänään klo 21 ja osakkeisiin sijoittaneet toivovat keskuspankin kommenteista reagointia muuttuneisiin näkymiin.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Taantumaskenaariot hiipimässä osakkeiden hintoihin
Seuraava
Markkina ei käytännössä uskonut Fedin Powellia