15.08.2017

 

  • Osakkeet ja korot ylös, VIX laski yli 20 %
  • Jenkkitreasuryjen ”kilpailijat” jälleen pahasti pakkasella
  • Dufryn kiinalaisomistaja vahvisti omistuksensa lisäämisen

Markkinat pitivät lopulta positiivisen vireensä erittäin laaja-alaisesti päivän loppuun asti. Helpotusta toi uutisten vähyys Pohjois-Korean tilanteen ympärillä. Vain muutamat USA:n armeijan edustajat kommentoivat asiaa ja hekin rauhoittelevaan sävyyn. Tänään Aasiassa markkinat ovat jatkaneet positiivisessa riskimoodissa.

Volatiliteetti (VIX) putosi yli 20 %, S&P 500 nousi prosentin, kuten tekivät myös osakkeet keskimäärin Euroopassa.  Kulta, öljy ja Sveitsin frangi hieman heikkenivät. Valtionlainoissa pidempi pää nousi muutamalla pisteellä kautta linjan. 

Valtionlainoista puheen ollen, maailmassa negatiivisella korolla olevan velan määrä on jälleen noussut vuoden korkeimmalle tasolleen. Yhdysvaltojen valtionlainat ovat pudotelleet hiljakseen sisään jo maaliskuusta asti, mutta emme pitäisi mahdottomana liikkeen jatkumistakaan ottaen huomioon hyvien vaihtoehtojen vähyyden.

Keskuspankkiireista Fedin Dudley kertoi odottavansa inflaation olevan nousussa, Yellenin ilmoittavan taseen supistamistoimenpiteistä syyskuussa ja koronnostosta vielä tämän vuoden puolella. Ei draamaa suhteessa markkinoiden konsensukseen, vaikka markkinat antavatkin nostolle vain noin 50 % todennäköisyyden. Valtameren tällä puolen EKP on jatkanut ostoja maltillisella tahdilla eilen julkaistujen tilastojen mukaan.

Taaleri Sijoitusideoiden Dufryssa positiivista: kiinalainen suuromistaja HNA vahvisti tänään, että se kasvattaa omistustaan 16,2 prosenttiyksiköllä 20 %:iin. Uutinen vähentää HNA:n omistuksen yllä viime viikkoina leijunutta epävarmuutta ja tarjoaa Dufrylle tilaisuuden laajentaa toimintaansa kiinalaisille lentokentille.

Bloomberg kirjoitti eilen Rovion suunnittelevan listautumista mahdollisesti jo ensi kuun aikana. Valuaatiospekuloinneissa on esiintynyt noin 2 miljardia dollaria sen jälkeen, kun yhtiö keräisi annissa noin 400 miljoonaa dollaria. Yhtiö kieltäytyi kommentoimasta huhuja. Rovio raportoi tänään aamulla myyntinsä kasvaneen Q2:n aikana 94 % (y/y).

Makrodataa saatiin eilen vain vähän. Euroalueella kesäkuun teollisuustuotanto jäi hieman odotuksista ja sama viesti Kiinasta heinäkuun osalta.

Makrodatassa tänään Yhdysvaltojen heinäkuun vähittäismyynti, joista markkinat odottavat kasvua muutaman heikon kuukauden jälkeen. NAHB:n asuntomarkkinaindeksistä saadaan osviittaa rakentamisen kehittymisestä Yhdysvalloissa. Saksasta Q2:n alustavat BKT-luvut ja Iso-Britanniasta kuluttajahintainflaatio. 
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Sekoilu Pohjois-Korean ja Trumpin ympärillä laantumassa
Seuraava
Yhdysvalloista setti vahvaa talousdataa