16.01.2018

  • USA:n pyhäpäivä hiljensi markkinoita
  • Taaleri Sijoitusideoiden Marine Harvestilta hyviä ennakkotietoja
  • Metso ja Tikkurila pettymyksiä, Marimekko jatkaa tulosparannusuralla

Jenkkien poissaolo markkinoilta näkyi eilen, mutta näpytellään nyt jotain markkinakuulumisia. Liikkeet olivat rauhallisia ja uutisvirtaa oli juuri tarpeeksi pitämään treiderit hereillä. Euro-taala yritti jo 1,23 tason läpi, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Jokainen rasahdus Saksan hallituskuvoista näkyy nyt euro-taalassa.

Osakkeet antoivat parilla kymmenyksellä Euroopassa periksi, mutta toisaalta Aasiassa intouduttiin pieneen nousuun. Korkomarkkiniolla yritykset ostaa nousuja takaisin tuntuvat kovin ponnettomilta. Pyöreiden lukujen ystäville tiedotettakoon, että Brent-raakaöljy nyt sitten puhkaisi 70 taalan tason.

Yhdysvalloissa ei tapahtunut eilen mitään. Euroalueelta saatiin vain kauppatase, joka oli marraskuussa hieman odotuksia enemmän plussalla.

Taaleri Sijoitusideoista löytyvän Marine Harvestin (Norja) tänään antama päivitys on mieluista luettavaa. Tuotantomäärät ja liikevoitto molemmat yli odotusten. Helmikuun puolella saadaan tarkempia yksityiskohtia. Odotamme laimeana viime aikoina esiintyneen osakekurssin nousevan tänään.

Suomiosakkeista Metso antoi eilen tulosvaroituksen ja huolestuttavinta oli sen johtuminen meidän tulkintamme mukaan lähinnä yhtiön omista ongelmista. Tikkurilan tänään raportoimien ennakkotietojen mukaan yhtiö sähläsi Q4:n aikana konsensusta suuremmalla liikevaihdolla liiketuloksen, joka on noin puolet markkinoiden odotuksista. Marimekko oli sen sijaan loppuvuonna onnistunut tekemään mukavasti liikevoittoa ja koko vuoden lukema kasvaa noin 40 % viime vuodesta.

Helsingin pörssiin odotetaan noin 10 % tuloskasvua viime vuoden Q4:ään verrattuna. Kaikkia vaaditaan talkoisiin mikäli tuo meinataan saavuttaa, koska vertailuluvuissa on mm. teräsyhtiöiden selvät tulosparannukset.

Kattaus on tänäänkin vaatimaton. Saksan inflaatioluvut julkaistiin jo ja konsensuksella mentiin. Iso-Britannian vastaavat saadaan klo 11:30. USA:sta Empire Manufacturing -indeksi. Hiljainen päivä luvassa – ehtii sivukorvalla kuuntelemaan vaikka The Cranberriesin tuotantoa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Q4 tuloskausi tulee näyttämään suuntaa
Seuraava
Jenkit päätynevät ottamaan lisää velkaa ja hallinto pysyy käynnissä