23.11.2018

  • Laiska sentimentti jatkui eilen USA:n ollessa lomilla
  • EKP:n pöytäkirjat eivät ajatuksia avanneet, mutta kolmen viikon päästä tilanne saattaa olla toinen
  • Japani tänään kiinni ja USA:ssakin vain puolikas pörssipäivä

Eilen markkinat laskivat Euroopassa maltillisesti ja USA:ssa markkinat olivat kiinni. Öljy painoi muitakin raaka-aineita. Korkomarkkinoilla ei suurempia liikkeitä. Tänäänkin USA:ssa vain puolikas pörssipäivä ja monet jäänevät sulattelemaan kiitospäiväateriaa kotiin. Myös Japani on tänään kiinni. Rauhallinen päätös viikolle siis odotettavissa.

EKP julkaisi eilen edellisen kokouksen pöytäkirjansa eikä suuria yllätyksiä nähty. Kolmen viikon päästä on jo seuraava kokous ja EKP totesikin, että tällä välillä saatava uusi talousdata saattaa antaa eväitä tilanteen syvällisemmällekin arvioinnille.

Fedin suhteen markkinat jatkavat spekulointiaan siitä, että koronnosto-odotuksia tultaisiin skaalaamaan vieläkin enemmän alas. Samalla on huomattava että paljon on jo hinnoissakin, koska markkinat odottavat ensi vuodelle Fediltä vain yhtä nostoa keskuspankin itse ohjatessa kolmea. Tästä huolimatta, mikäli Fedin virallinen viesti muuttuisi kyyhkymäisemmäksi tekisi se osakkeiden ja kehittyvien markkinoiden riskisentimentille eetvarttia.

Brexitin suhteen EU:lla ja Mayn leirillä vaikuttaa olevan aika lailla harmoninen näkemys avioeron poliittisista linjoista, mutta brittien parlamentin alahuoneen äänestys asiasta jatkaa merkittävimpänä riskinä. Espanjan pääministeri Sanchez yrittää hämmentää soppaa pohtimalla sitä, että mikäli Espanja ei jatkossa saa päättää Gibraltarin asioista ei Espanja hyväksy nykyisen muotoista Brexit-diiliä. No, Espanja yksin ei diiliä pysty mitenkään kaatamaan, joten kerätköön Sanchez muutamat sisäpoliittiset irtopisteet ihan rauhassa.

Italian Di Maio väläytteli retoriikassaan pientä oven avausta lisäneuvotteluille EU:n kanssa. Toivoa sopii, että se olisi nyt ensimmäisiä reaktioita lisääntyneeseen markkinapaineeseen. Alkaa nimittäin Italian rahoitushanat käydä vähiin kun viimeisimmät valtionlainat eivät menneet toivotuissa määrin kaupaksi.

Päivän kalenterista talouskasvun jatkoa indikoivat PMI:t. Euroalueella markkinat odottavat komposiittiluvulle 53,0, eli vain marginaalista laskua lokakuun 53,1:stä. Palvelusektorin odotetaan niin ikään laskevan 0,1 pisteellä ja teollisuuden PMI:n pysyvän ennallaan lokakuuhun verrattuna. USA:ssa odotukset ovat piirun verran optimistisemmat.

Historiallisesti USA:n kiitospäivän jälkeiset päivät ovat olleet riskinottoa suosivia. Saa nähdä ostavatko ihmiset tänään osakkeita vai kannetaanko rahat Black Friday –alennusmyynteihin.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Italian johdolle uusi epäluottamuslause kotimaan kamaralta
Seuraava
Toiveet Italian neuvottelujen etenemisestä saivat pörssit nousuun
Miikka Kuusi