02.02.2018

  • Yhydsvalloista vahva ISM – tänään työmarkkinatilastot
  • Facebookin ja Amazonin kurssinousut jatkuivat tulosraporttien jälkeen
  • Nokian Renkaiden kurssireaktio yllättää

Makroluvut eivät karhumarkkinoita povaajien kiusaksi hellitä hetkeksikään. Eilen USA:n teollisuuden ISM:t olivat vahvat ja muunkin makrodatan mukaan talouskasvu ei hievahdakaan. Pikkupräntistä selvisi, että hintapaineitakin on ollut.

Korkomarkkinaa kun katsoo, niin em. inflaatiopaineet tosiaan näkyvät. USA:n 2-vuotisen koron nousun on pystynyt vetämään viivoittimella syyskuusta lukien. Samalla korkojen nousu ei ole saanut talouskasvua edes silmiä räpäyttämään.

Osakkeet sen sijaan ovat hieman ottamassa hengähdystaukoa. Toki taustalla on jopa historiallisen ripeät ja voimakkaat nousut. Näinhän sen tosin pitääkin mennä, että osakkeet reagoivat etujoukoissa.

Talousdatan ja korkojen nousun kädenvääntö on mielestämme tällä hetkellä sen verran venytetyssä tilanteessa, että reippaat käteispainot ovat nyt perusteltuja. Olemme tätä toteuttaneetkin allokaatioratkaisuissamme. Eurotaala breikkasi 1,25 tason ja korkoero suhteessa valuuttaan sen kuin levenee.

Tänään haetaan uutta suuntaa Yhdysvaltojen virallisesta työmarkkinaraportista. Joulukuussa uusien työpaikkojen määrä kyykkäsi aika jyrkästikin, mutta yhden datapisteen perusteella ei kannata vielä missään nimessä hötkyillä.

Yhdysvalloissa suurten teknologiafirmojen tulokset ovat olleet vahvaa luettavaa. Facebookin ja Amazonin kurssit eilen selvään nousuun odotukset ylittäneistä Q4-tuloksista. Finanssisektori myös eilen nousussa nousevien korkojen tukemana.

Nokian Renkaat raportoi Q4-tuloksensa aamulla: liikevaihto ja liikevoitto molemmat 1-2 % yli odotusten. Markkinat odottavat molempiin kasvua myös kuluvalle vuodelle ja sitä yhtiö myös nyt ohjaa. Vianorin kannattavuus koheni selvästi. Raaka-ainekustannusten odotetaan pysyvän samalla tasolla kuin 2017. Osinkoehdotus on 1,56 eur vs. odotus 1,59 eur. Raportti on kaikin puolin solidi ja näkemyksemme jatkaa positiivisena. Osakekurssin avaus noin 5 % miinukselle on mielestämme selkeä väärinhinnoittelu.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yellen jätti paikkansa ja oven auki maaliskuun nostolle
Seuraava
Osakemarkkinoilla rysähti, mutta mikään ei ole muuttunut