23.05.2018

Kertaalleen hyllytetty kauppasotateema palasi seuraavana päivänä

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Italiasta odotetaan päätöksiä myöhemmin tänään
  • USA:n pankkiregulaatioon pieni helpotus
  • Ostopäällikköindeksit tänään huomion kohteena

Italiasta ei viimeisen vuorokauden aikana oikeastaan mitään uutta, paitsi se, että huhujen mukaan myös Viiden tähden liikkeen nokkamies Di Maio saattaisi sittenkin itse haluta pääministeriksi jo kertaalleen ehdotetun Conten sijaan. Tänään pitäisi tulla asiasta päätös.

Pääministerin nimi on joka tapauksessa vähemmän tärkeää kuin se mikä populistikoalition poliittinen agenda tosiasiallisesti tulee olemaan. Markkinat tulevat kyttäämään etenkin uuden hallinnon rahankäyttöä, josta nykytiedoilla on syytä olettaa varsin leväperäistä meininkiä. Ei nyt lähtökohtaisesti kovin hyvä asia euroalueelle, mutta tarkempia vaikutuksia voidaan arvioida vasta kun yksityiskohtaisempia tietoja saadaan.

Trump sen sijaan jatkaa peliään Kiinan kanssa. Aivan kuten kaikki odottivatkin. Myönnän, että yllätyksenä tuli vähän se, että jo seuraavana päivänä kauppasota saatiin uudestaan tapetille. Trump kertoi eilen olevansa sittenkin tyytymätön Kiinan kanssa neuvoteltuihin kauppavajeen supistamista koskeviin suunnitelmiin.

Finanssikriisin yhtenä jälkituotteena markkinoille implementoidusta pankkeja säätelevästä ns. Dodd-Frank –asetuksesta luovuttiin eilen osittain pienempien pankkien osalta. Tarkemmin ottaen kyse on siitä, että pienimpien pankkien lisäksi nyt myös hieman suuremmat lainaajat pystyvät jatkossa harjoittamaan liiketoimintaansa pykälää kevyemmällä keskuspankin valvonnalla. Pieni askel kohti kevyempää regulaatiota sai jenkkipankkien osakkeet yliperformoimaan eilisessä laskumarkkinassa.

Osakkeiden laskun lisäksi huomio kiinnittyi Italian valtionlainoihin, jotka pärjäsivät eilen muuta euroaluetta paremmin. Nousu tuntui pysähtyvän 2,4 % tasolle ja vähän pakkiakin otettiin siitä. Ei liene ihan huono arvaus, että EKP:n treidereillä oli melko hikinen iltapäivä toimistolla Italian lainoja tukiessa.

Hiljaisemman alkuviikon jälkeen tänään julkaistaan viikon tärkein talousdata, eli ostopäällikköindeksit euroalueelta ja USA:sta toukokuulta. Sivulavalla soittavat euroalueen kuluttajaluottamus ja Fedin edellisen kokouksen pöytäkirjat. Japanin ostopäällikköindeksit julkaistiin jo aamulla ja ne jäivät 52,5 pisteellä hieman odotuksista (53,8). Euroalueen luvut klo 11, joista odotus on huhtikuun tasolla 55,1 pisteessä.

Jouni Saario

Markkina-analyytikko