11.01.2016

Kiina jatkaa edelleen otsikoissa

· Ennätyksellisen heikko vuoden alku

· Kiinasta toimenpiteitä

· Fortum ostoksilla

MARKKINOISTA

Alkanut vuosi on käynnistynyt ennätyksellisen huonosti erityisesti kehittyneillä markkinoilla. Laskua kertyi sekä Euroopassa että USA:ssa lähes 7 % viime viikon aikana ja esimerkiksi S&P 500 indeksi ei koskaan historiansa aikana ottanut yhtä kehnoa starttia vuodelle. Edes perjantaina julkaistu USA:n työllisyysraportti ei jaksanut kääntää markkinoiden pessimististä moodia kuin hetkellisesti. Raportti kertoi Yhdysvaltojen työllisyystilanteen jatkaneen erittäin vahvaa kehitystä ja uusia maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja syntyi peräti 92 tuhatta odotuksia enemmän (292t vs. 200t). Työttömyysaste pysyi ennallaan 5,0 %:ssa, mutta työvoiman osallistumisaste nousi 62,6 %:iin ja tulot kasvoivat 2,5 %:lla.

Kiina

Kiinan keskuspankki katkaisi juanin devalvoitumisen kun se nosti yllättäen valuutan keskikurssia. Toimenpide on saanut hämmentyneen vastaanoton ja Shanghaissa kurssit ovat tällä hetkellä yli 5 % miinuksella huolimatta valtiollisten tahojen viime viikkoisista osakeostoista. Poukkoileva ja vaikeasti ennakoitava valuuttapolitiikka ei ole omiaan ainakaan lisäämään luottamusta Kiinan toimiin. Kauppaa Aasian markkinoilla on käyty kuitenkin melko pienillä vaihdoilla, koska Japanin pörssit ovat tänään suljettuina. Markkinoilla jäädään tälläkin viikolla malttamattomina odottamaan Kiinan keskuspankin mahdollisia toimia ohjauskoron ja reservivaatimusten leikkauksien suhteen.

Fortum

Fortum teki perjantaina ostotarjouksen puolalaisesta sähkö- ja kaasuyhtiö Duon Grupasta. Mikäli kauppa toteutuu Fortum ostaa yhtiön reilulla 100 miljoonalla eurolla, joka vastaa vajaan parinkymmenen prosentin preemiota edeltävän kolmen kuukauden keskikurssiin nähden. Kaupan toteutumisen ehtona on, että Fortum saa haltuunsa yli puolet yhtiön osakekannasta arviolta helmikuun loppuun mennessä.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Rauhoittumisen merkkejä ilmassa
Seuraava
Länsi rauhoittumassa, itä jatkaa levottomana