01.08.2016

  • USA:n heikko Q2 BKT selittyy osin kertaluonteisille varastojen purulla
  • EU:n pankit kävivät stressitesteissä
  • Kiinalaista terästä Eurooppaan selvästi vähemmän


Markkinat tervehtivät lomaltapalaajia tänään mukavalla reilun prosentin nousuavauksella.

Korot kääntyivät perjantaina selvään laskuun kun Yhdysvaltojen Q2 BKT +1,2 % jäi selvästi odotuksista (+2,5 %) ja se laski odotuksia Fedin tämän vuoden toisesta nostosta selvästi. Epävarma taloustilanne oli saanut yritykset laskemaan varastotasojaan merkittävästi ja se vaikutti BKT-kasvuun alentavasti. Näkemyksemme jenkkien talouskasvusta on edelleen positiivinen.

Perjantaina julkaistuista EU:n pankkien stressitestien tuloksista on pääteltävissä, että uusia yllättäviä laajamittaisempia negatiivisia yllätyksiä ei pitäisi olla sektorilla muhimassa. Vakavaraisuusasemat olivat keskimäärin vahvistuneet ja etenkin pohjoismaiset pankit pärjäsivät erinomaisesti. Toki EU:n uuden pankkisääntelyn valmistumisen viivästyminen pitää epävarmuuden varjoa edelleen yllä ja miinuskorot vaikeuttavat tuloksen tekoa.

Tuoreimpien tilastojen mukaan Kiinan teräksen tuonti Eurooppaan on laskenut toisella vuosineljänneksellä peräti 30,5 % viime vuoteen verrattuna. Tuontitullit siis toimivat. Uutinen vahvistaa kuvaa eurooppalaisten terästuottajien aseman parantumisesta.

Kiinasta saatiin aamuyöstä tuoreet PMI:t jotka osuivat käytännössä odotuksiin. Viralliset PMI:t 49,9 säilyivät muuttumattomina kesäkuun 50,0 pisteestä, mutta Caixinin mittaama luku nousi parilla pisteellä puolentoista vuoden huippuihinsa. Varovaisen positiivinen tulkinta luvuista siis kokonaisuudessaan.

Tänään kalenterissa euroalueen teollisuuden PMI klo 11:00 ja Yhdysvaltojen ISM klo 17:00. Viikon suurin huomio kohdistuu Iso-Britannian keskuspankin kokoukseen torstaina, jossa sen odotetaan sekä laskevan korkoa että mahdollisesti nostavan osto-ohjelmansa määrää. Euroalueen luottamusluvut eivät ole Brexitistä juurikaan huolestuneet, mutta Iso-Britannian palvelu- ja teollisuussektorien PMI:t niiasivat selvästi. Perjantaina saadaan lisäksi Yhdysvaltojen tuoreet työmarkkinaluvut.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Japanin keskuspankki ei säväyttänyt markkinoita
Seuraava
EU:n stressitestien tuloksilla ei ole pankkien toimintaympäristöä parantavaa vaikutusta ​