13.06.2017

Lievää hengenvetoa markkinoilla

Olli Viitikko

Salkunhoitaja

  • Hallituskriisiä puskee
  • Suomen talouskasvuennusteet nousussa
  • Muutamia Suomi-yhtiöuutisia

Käytännössä kaikki kotimaiset mediat pursuavat Suomen hallituskriisiin liittyviä viisauksia, joten pidetään siitä vouhottaminen tässä lyhyenä. Sipilä ja Orpo ilmoittivat siis eilen, että hallituksella ei ole toimintaedellytyksiä jatkaa Halla-ahon perussuomalaisten kanssa. Nähtäväksi jää, millainen hallitus kasataan ja millä aikataululla. Vatulointivaara on ilmeinen.  

Nordea nosti eilen merkittävästi Suomen talouskasvuennustettaan. Uusi kasvuennuste on peräti 3 prosenttia. Vanha ennuste oli 1,3 prosenttia. Monet muutkin makroennustajat ovat viimeaikoina leiponeet Exceleissään selvästi aikaisempia ennusteitaan korkeampia lukemia. Hallituskriisi on varmaan yksi niistä asioista, joita Suomi ei talouskasvun näkökulmasta kaipaisi. 

Markkinoilla oli eilen lievän hapanta Euroopassa. Esimerkiksi Euro Stoxx 50 ja Saksan DAX-indeksi laskivat noin prosentin. Tervehenkinen tuuletus alkoi pitkälti Yhdysvaltojen Nasdaq-teknologiaindeksin pienimuotoisella dipillä perjantaina, kun Nasdaq-indeksi laski noin 2 prosenttia. Myös eilen Nasdaq mätäni vielä noin puoli prosenttia. Aasiassa ollaan kuitenkin oltu lievästi plussan puolella. Jenkkifutuurit näyttäisivät myös lievästi plussalle eli mistään korjausliikkeestä on toistaiseksi hankala puhua. Nykyisessä markkinaympäristössä prosentinkin lasku taitaa silti tuntua monista jo ostopaikalta. Mainittakoon myös, että Suomen markkina laski täysin linjassa muun Euroopan kanssa – ei siis suuremmalla kulmakertoimella. 

Lassila & Tikanoja alensi tänään aamulla tulosohjeistustaan. Liikevoiton odotetaan nyt laskevan vuoden 2016 tasosta, kun aiemmin sen odotettiin olevan vuoden 2016 tasolla. Taustalla ovat kiinteistöpalveluiden ja erityisesti korjausrakentamisen heikko kannattavuus. Jo L&T:n Q1-numerot olivat odotettua pehmeämmät. Analyytikot jatkanevat lieviä ennustelaskujaan.  
Tilitoimistotalo Talenom ilmoitti eilen, että yhtiö on jättänyt hakemuksen pörssilistalle (eli päälistalle) siirtymiseksi. Aiemmin saman tempun ovat tehneet ainakin Taaleri ja Siili. 

Ohjelmistoyhtiö Solteq ilmoitti puolestaan eilen ostaneensa inPulse Works Oy:n. Kauppa sopii Solteqin päivitettyyn strategiaan. Velaton kauppahinta on noin 3,5 miljoonaa euroa. 

Myös Nokia oli eilen mittakaavassaan pienillä uutisilla liikenteessä ilmoittamalla yhteistyökuvioiden jatkumisesta China Mobilen kanssa. Kiinalaiskodeista halutaan älykkäämpiä, ja Nokian osaaminen tulee hyödyttämään yli 30 miljoonaa China Mobilen asiakasta vuoden 2017 aikana. 

Cramo ilmoitti aamulla vahvistavansa siirtokelpoisten tilojen tarjontaansa ostamalla pienen tanskalaisliiketoiminnan. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta Cramon liikevaihtoon tai tulokseen vuonna 2017.

Knoppihavaintona mainittakoon, että Etteplan on käytännössä saavuttanut markkina-arvolla mitattuna Pöyryn. Molempien markkina-arvo huitelee noin 210 miljoonan euron hujakoilla. Pöyrylle ennakoidaan Bloombergillä noin 530 miljoonan liikevaihtoa tälle vuodelle, kun taas Etteplanille odotukset ovat noin 210 miljoonassa. Etteplan on kirjoitushetkellä selvästi Pöyryä kannattavampi yhtiö. Viiden vuoden kokonaistuotot: Etteplan +326 %, Pöyry -29 %. Joskus sektorin sisäisillä osakevalinnoilla on siis väliä. 

Rahastosijoittamisesta kiinnostuneille mainittakoon, että Taaleri MikroReinin viimeinen merkintämahdollisuus normaalilla palkkiorakenteella on torstaina 15.6.2017.