22.03.2017

Markkinat laskivat eilen, mutta miksi?

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Päiväliikkeiden tarkastelusta
  • Markkinoiden stokastisuudesta
  • Isosta kuvasta

Kollegani Olli (Olleja on Taalerilla muuten todella paljon) kysyi aamulla heti töihin päästyäni, miksi markkinat laskivat eilen Yhdysvalloissa. Perusheitto, joita itsekin aina työkavereille viljelen. Totesin, että tuohan on mainio kysymys, mutta en valitettavasti tiedä. Lähdin etsimään vastausta.

Ensin hylkäsin kaiken jargonin, koska Olli ansaitsee kunnon vastauksen. ”Lyhyt tekninen korjaus” tai ”sijoittajat kotiuttivat voittojaan ennen tapahtumaa x” tai ”sentimentti kääntyi huhun y perusteella” ovat vain helppoja lausahduksia, joilla täytetään tuhansia sivuja aamukatsauksia joka aamu.

(Mikään mahti maailmassa ei nimittäin koskaan osaa kattavasti sanoa mitä ”sijoittajat” kollektiivisena ryhmänä jotain tekivät, ja miksi. Piste.)

Ensin hylkäsin kaiken jargonin, koska Olli ansaitsee kunnon vastauksen.

On hyvä huomioida myös se, että tyypillisesti sijoittajat (en viittaa Olliin) eivät ole kovinkaan ihmeissään vaikka kymmenestä perättäisestä nousupäivästä, mutta yksikin laskupäivä aiheuttaa ylimääräistä valppautta ja kysymyksiä. Onko syytä huoleen? Onko tapahtunut jotain? Onko markkinassa mennyt jotain rikki?

Eilisenkään aikana ei kuitenkaan mennyt yhtään mitään rikki, vaikka jenkkiosakkeiden ensimmäisestä yli prosentin laskusta yli sataan päivään ovat monet tänäkin aamuna yrittäneet jotain klikkiotsikoita vääntää.

Tylsä, mutta samalla yksi parhaista vastauksista nousuun tai laskuun on se, että millä tahansa aikavälillä, lyhyellä tai pitkällä, on markkinoiden stokastisen luonteen takia tilastollisesti erittäin epätodennäköistä, että päivämuutos jää nollaksi. Pahoittelut antikliimaksista.

Eksyin vastausta (eiliseen laskuun) etsiessäni aiheesta välillä niinkin pahasti, että ajauduin tarkastelemaan pitkää kuvaa S&P 500 -indeksissä. Niin pitkää kuin meidän dataterminaalista irtosi, eli varsin pitkää. IT-kuplan kurssinousut ja finanssikriisiin päättynyt Yhdysvaltojen asuntomarkkinan ylikuumenemisen aiheuttama kurssinousu näyttävät lähinnä hidastetöyssyiltä verrattuna tällä hetkellä elettävään 2009 alusta alkaneeseen yhtäjaksoiseen nousuun. Nousua on osingot huomioiden kasassa jo yli 250 %. Ei siis kannata eiliseen prosenttiin juuri takertua.

Millä tahansa aikavälillä on markkinoiden stokastisen luonteen takia tilastollisesti erittäin epätodennäköistä, että päivämuutos jää nollaksi.

Vastaukseni Ollin kysymykseen on, että en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan, koska kukaan fakiiri tai mikään tietokone ei osaa markkinoiden yhtälöä purkaa. Jatkan samalla, että yhden päivän kurssiliikkeellä ei pidäkään olla mitään relevanssia tulevien sijoituspäätösten kannalta. (Tämän kysyjä toki hyvin tietääkin.)

Osakemarkkina on Markovin prosessi, jonka tulevat liikkeet eivät ole missään sidoksissa menneeseen. (Ellei satu uskomaan tekniseen analyysiin, mutta siitä ehkä joskus jossain toisessa foorumissa lisää). Päätöksentekoon tulee siis vaikuttaa vain nykytilanne. Peruutuspeilin käyttö kannattaa muistaa vain liikenteessä.