28.11.2016

  • Trumpin veroale markkinoiden kuuma peruna
  • Keskiviikkona OPEC:in kokous – odotukset alhaalla
  • Italian kansanäänestys sunnuntaina

Jenkkiosakkeet menevät kaikkien aikojen huipuissaan, kun markkinat laskevat Trumpin veroalen parantavan yritysten tuloskuntoa merkittävästi. Veroale ja infrahankkeet parantavat talouskasvunäkymiä ja samalla aiheuttavat nousupainetta inflaatioon, joka tukee näkemyksiä Fedin lisänostoista. Näistä syistä sykliset osakkeet ovat viime viikkoina yliperformoineet defensiivisiin osingonmaksajiin nähden. Toistaiseksi ainakin jyrkentynyt korkokäyrä pelaa osakkeiden pussiin. Jos näkemykset Fedin nostotahdista alkavat selvästi kiihtymään saattaa tilanne muuttua.

Olisiko kohta aika pienelle tekniselle korjaukselle? No, ainakin dollari otti perjantaina ja ottaa myös tänään aamupäivällä hieman takaisin. S&P 500 on samalla hieman yliostettu (RSI 14d: 70,7).

Perjantain talousluvuissa tärkein datapiste oli Markitin laskema Yhdysvaltojen palvelualojen PMI-indeksi, joka pysyi hyvällä tasolla indikoiden hyviä edellytyksiä talouskasvun piristymiselle Q4 vs. Q3. Viikon aluksi saatiin dataa Kiinasta, jonka mukaan maan teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa lähes 10 % YoY.

Ranskassa republikaanien Francois Fillon voitti puolueensa ehdokkuuden presidenttikisaan äärioikeiston Marina Le Peniä vastaan. Gallupeissa Fillon johtaa Le Peniä selvästi. Koputetaan puuta sen puolesta, että asetelma säilyy.

Raaka-ainemarkkinoiden hyvä vire jatkuu, mutta öljy tekee poikkeuksen. OPEC:in seuraava kokous järjestetään keskiviikkona, mutta jälleen kerran väkisin viritetty optimismi on laskussa juuri ennen varsinaista kokousta. Öljyn hinta laski perjantaina, kun Saudi-Arabia ilmoitti peruuttavansa tänään kalenterissa olleen tapaamisen OPEC:iin kuulumattomien maiden kanssa. Ja meni jopa sanomaan, että eipä niitä leikkauksia varsinaisesti edes tarvita. Tämä ymmärrettävästi horjutti markkinoiden uskoa leikkauksiin. Lähempänä 50 dollarin hintaa toiveet leikkauksista nousevat ja 40 taalan hinnalla niihin uskoo vain harva, mikä taas vuorostaan tukee hintaa. Nyt mennään noin 45 dollarissa. Soutaminen ja huopaaminen jatkuu.

Viikon tärkeimmät tapahtumat: OPEC:in kokous ja Fedin Beige Book –talouskatsaus keskiviikkona, PMI-lukuja eri puolilta maailmaa torstaina ja USA:n viralliset työllisyystilastot perjantaina. Sunnuntaina Italian kansanäänestys, jossa mitataan haluaako kansa antaa hallitukselle lisää valtaa, vai pelataanko jokerikortti, eli annetaan kannatusta populistioppositiolle, jonka jälkeen voitaisiinkin alkaa pystyttämään jo seuraavia vaalikoppeja ennenaikaisia parlamenttivaaleja varten. Gallupeja on Italiassa taas tehty, mutta ei maksa vaivaa niitä kommentoida. Tilanne on täysin auki ja noin kolmannes kansasta ei joko tiedä kantaansa tai koko asia ei edes kiinnosta.

Yhtiötasolta poimitaan Outokummun CMD huomenna tiistaina. Ferrokromista kuultaneen markkina-update ja joku varmasti kysyy yhtiön arviota Trumpin infrahankkeiden vaikutuksesta loppukysyntään. Radikaaleja päivityksiä taloudellisiin tavoitteisiin ei todennäköisesti kuulla.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Black Friday – markkinoilla rauhallista, kaupoilla kiireisempää
Seuraava
Päivitystä isoon kuvaan