22.06.2016


  • Gallupeissa ei isoja muutoksia
  • Yellenin puhe vahvisti taalaa
  • Vahva ZEW-indeksi Saksasta


Brexit-gallupeista eilen vain vähän merkittävää uutta. Remain-puolella on keskimäärin muutaman prosenttiyksikön ero ja se mielestämme kääntää vaa’an selvästi Brexitiä vastaan. Noin 10 % sanoo gallupeihin edelleen ”en tiedä”. Ennätysmäärä äänestäjiä (46,5 miljoonaa) on rekisteröinyt äänestykseen. Vedonlyöjä saa Brexitille kerrointa jo noin 3,80, joka vastaa 26 % todennäköisyyttä. Eilinen ja samalla viimeinen vaaliväittely ei kertoimia heiluttanut.

Tunnelma markkinoilla oli eilen lievän positiivinen, mutta samalla odottava. Euroopassa osakkeet nousivat vajaan prosentin ja Yhdysvalloissakin pari prosentin kymmenystä. Yellenin puhe vahvisti taalaa alle 1,13 tason euroa vastaan.

Fedin Yellen puhui eilen Yhdysvaltojen senaatille ja äänensävy oli odotetun pidättyväinen, vaikkakin Q2 talouskasvun hän totesi olevan reipasta yksityisen kulutuksen tukemana. Yellenin mukaan talouden merkittävät epävarmuudet ovat edelleen läsnä, mutta varsinaiseen lamaan ajautuminen on epätodennäköistä. Fed ohjaa edelleen kahta nostoa kuluvalle vuodelle. Syyskuu ja joulukuu tulisivat tässä tapauksessa kyseeseen. Katseet kääntynevät Brittien kansanäänestyksen jälkeen jälleen jenkkimakroon.

Virkaveljensä Euroopassa EKP:n Draghi esiintyi myös eilen ja sävy oli rauhoitteleva. EKP:lla on toimenpidepaketti valmiina mikäli Brexit toteutuu, vaikkakin Draghin mukaan sen kaikkia vaikutuksia on erittäin vaikea ennakoida.

Euroalueen talouden voimistuvasta vedosta saatiin eilen lisävahvistusta, kun Saksan pääomamarkkinan vaikuttajien odotuksia mittaava ZEW-indeksi oli selvästi odotuksia (53,0 pistettä) vahvempi (54,5). Erittäin positiivinen datapiste euro-osakkeille.

Espanjan vaalit sunnuntaina tekee nousuaan puheenaiheeksi. Vasemmistohallituksen toteutuminen todennäköisesti lisäisi markkinoiden hermostuneisuutta myös euroalueella Espanjan rajojen ulkopuolella.

Talousdatan suhteen tänään erittäin hiljaista. Markkinat avaavat noin 0,4 % nousuun Euroopan osakemarkkinoilla.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Eiköhän Brexit-pelot olleet sitten tässä
Seuraava
To leave or not to leave