25.04.2017

  • Odotettu vaalitulos ja melko odottamaton reaktio
  • Euroalueen osakkeet villiintyivät
  • Huomenna Trumpin puhe – jotain uutta veroalesta?

Sen yhden kerran kun jostain globaalisti merkittävästä poliittisesta tapahtumasta saadaan se kaikkein odotetuin lopputulos, niin markkinat keksivät saada ennätystason hepulin.

Osakkeet nousivat euroalueella pankkien (+7,1 %) vetäminä 4 % eilen ja korot nousivat suunnilleen vastaavalla kulmakertoimella. Volatiliteetti romahti kertaheitolla takaisin uusiin pohjiin. Eurotaala on vakiintunut suunnilleen 1,085 tasoille. Öljyyn kiima ei tarttunut sen jatkettua laskussa korkeiden varastotasojen painamana.

Oli toki muutakin. Markkinoilla pyöri huhuja jenkkien yritysverohelpotusten aikaistumisesta. Mikäli huhut osoittautuisivat pitämään paikkansa, auttaisi se riskisentimenttiä suoraan yritysten tuloskunnon kohentumisen kautta, sekä myös epäsuorasti Trumpin uskottavuuden nousun kautta. Kyse on kuitenkin vasta huhuista ja suhtaudumme melko skeptisesti asian nopeaan etenemiseen. Huomiselle on kalenterissa Trumpin puhe, eli siitä kenties lisävalaistusta asiaan.

Tulosrintamalla oli eilen melko rauhallista ja vähätkin julkaisut jäivät jalkoihin kun osakkeita ostettiin vasemmalta oikealta ja keskeltä lähes hinnasta viis. Yhdysvalloissa tyydyttiin noin prosentin nousuihin ja Aasiassakin maltillisen positiivinen kaupankäyntisessio. Makrotalousdatassa merkittävin luku oli Saksan yritysten luottamusta mittaava IFO-indeksi, joka nousi kuluvan vuosikymmenen huippuihin.

Tänään Euroopassa jatketaan pari kymmenystä plussalle. Agendalla on jenkkien kuluttajaluottamus, joka ottanee hieman pakkia huikeiden maaliskuun lukujen jälkeen. Huomenna Trumpin puhe ja se saattaa liikauttaa markkinoita enemmänkin.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Ranskan 1. kierroksen vaalitulos suotuisa markkinoille
Seuraava
Trumpilta tänään lisää “great, great plans”?