11.03.2016

Markkinat tulkitsivat Draghin puheita väärin

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • EKP:lta odotuksia voimakkaampi elvytyspaketti
  • Markkinat heilahtivat melko epäloogisesti
  • Lisäelvytys ei ole eilisen perusteella poissuljettu


EKP pudotti pommin ja jälki oli melkoista. Keskuspankki laski korkoa odotetusti, lisäsi ostojen määrää odotuksia enemmän, ja tärkeimpänä ilmoitti jatkossa sisällyttävänsä yrityslainoja (muiden kuin pankkien) osto-ohjelmansa piiriin. Näiden lisäksi EKP käynnistää uuden nelivaiheisen TLTRO-operaation kesäkuussa, jonka korko voi olla jopa talletuskoron (-0,40 %) tasolla, mikäli pankki lainaa rahat edelleen reaalitalouteen. Lisäksi EKP sanoi, että korot tulevat pysymään nykyisillä tai nykyistä alhaisemmilla tasoilla aikaisempaa ohjeistusta pidempään, eli yli osto-ohjelman keston. Markkinoiden ensireaktio oli odotettu, kunnes alkoi sekoilu.

Toimenpiteiden julkaisu sai markkinat ostamaan osakkeita ja riskisiä yrityslainoja, sekä myymään euroa. Sitten alkoi lehdistötilaisuuden kysymysosio ja kuullun ymmärtäminen aiheutti vaikeuksia. Draghi sanoi, että nykytiedoilla hän ei odota korkoja laskettavan nykytasoista, ja lisäsi, että uudet faktat voivat toki tilannetta muuttaa. Jos (ja kun) tästä vedettiin johtopäätöksiä korkojen pohjaamisesta niin voimme vain kysyä kuinka vastuuttomasti keskuspankkiiri toimisi jos hän indikoisi tarvetta uusille koronlaskuille noin tunti sen jälkeen kun korkoa on juuri laskettu?

Näin markkinat asian kuitenkin ilmeisesti tulkitsivat, koska euro lähti vahvistumaan erittäin voimakkaasti päätyen selvästi korkeammille tasoille verrattuna tilanteeseen ennen mitään tietoja EKP:n toimenpiteistä. Myös euroalueen osakkeet saivat päin pläsiä: huipuista tultiin indeksistä riippuen peräti 4-5 %.

Fakta on toki se, että EKP viestitti alkavansa siirtyä pois korkoaseesta kohti muita toimenpiteitä, mutta voidaanko tästä vetää analogia korkojen pohjakosketukseen: ei. Voidaanko elvytyksen muodon muuttuminen pois korkoaseesta nähdä positiivisena: kyllä. Onko elvytyksen raja tullut nyt vastaan: ei.

Miten tästä eteenpäin?

Uskomme eilisestä pelästymisestä huolimatta euroalueen osakkeiden saavan EKP:n toimista tukea ja riskilisien on haastava nähdä muuta kuin laskevan. Euroalueen osakkeiden kategorian sisällä kotimarkkinoista hyötyvät yhtiöt saattaa alkaa näyttää houkuttelevilta (suhteessa suurimpiin vientiyhtiöihin) jos ja kun EKP alkaa siirtää painoa pois valuuttaa heikentävästä korkoaseesta ja fokusoida reaalitaloutta elvyttäviä toimenpiteitä.