20.12.2017

  • EKP:n haukat äänessä
  • Bondeja myytiin kovalla kädellä
  • Republikaaneille voitto veroväännössä

Hintaliikkeet valtionlainoissa olivat eilen melkoisia. Monien lainojen osalta eilen oli vuoden suurin laskupäivä. Euroalueella liikkeet olivat hieman jenkkilää jyrkempiä.

EKP:n rivijäsenistä muutamat kommentoivat eilen, että keskuspankin rahapolitiikan painopiste on vääjäämättä menossa kohti sääntelevää funktiota elvyttävän funktion asemesta. Bundesbankin superhaukka Weidmann ei myöskään pettänyt tälläkään kertaa vaan peräänkuulutti ostojen loppumisen tarkkaa päivämäärää julkaistavaksi mahdollisimman pian. Muitakin haukkoja käytti erinäisiä puheenvuoroja. Tämän päälle vielä Saksa kertoi suunnittelevansa laskevansa liikkeelle lisää pitkiä papereita.

Porukka on melko tukevasti kuitenkin pitkää päätä jo shorttina. Tästä näkyy erilaisia kyselytutkimuksia aika ajoin. Tämä jarruttanee vähän nousuvaraa koroissa. Tai ainakin pienentää kulmakerrointa.

Yhdysvaltojen verouudistus meni läpi sekä edustajainhuoneessa että senaatissa, mutta asia ilmeisesti vaatii vielä muotoseikkojen takia yhden äänestyksen. Valmis paperi lienee vielä tänään illalla Trumpin pöydällä allekirjoitettavana.

Yritysverokanta laskee siis 35 %:sta 21%:iin. Iso muutos, joka tulee tukemaan USA:n talouskasvua ja yritysten tuloksia. Vaikutus yritysten tuloksiin seuraaville muutamille vuosille on huomattavasti helpompi mallintaa (ja on jo mallinnettu, eli on jo hinnoissa), kuin talouskasvu pidemmällä aikavälillä.

Osakkeet nousivat maanantaina verouudistushuuman keskellä ja eilen nousu pakiteltiin osapuilleen takaisin. Muut markkinaliikkeet jäävät huomioarvoltaan valtionlainojen varjoon.

Datapuolella eilen Saksan IFO jäi joulukuussa hieman odotuksista, mutta korkealla pyyhkii edelleen saksalaisten luottamus talouden näkymiin. Hallituskitka todennäköisesti hieman painoi joulukuun lukuja. Yhdysvalloissa rakentamiseen liittyvä datapaketti meni kaikilta osin yli odotusten.

Brittilehdissä lainattiin eilen gallupia, jonka mukaan 51 % kansalaisista mielestä Brexit onkin huono ajatus. Vain 40 % on edelleen sen kannalla. Loput eivät joko enää jaksa välittää, tai ovat sitä mieltä, että päättäköön ne ketkä parlamenttiin on äänestetty sitä tekemään. Tony Blair ei joka tapauksessa aivan yksin ole EU:sta irtaantumista vastaan. PM Mayn suunnalta ei ole pariin päivänä kuulunut mitään mullistavaa, ellei sellaiseksi lasketa edellistä tiedotetta, jonka mukaan hänen mielestään nyt pitää keksiä joku luova ratkaisu. Seuraamme tilanteen kehittymistä silmää räpäyttämättä…

Huomenna järjestetään Kataloniassa aluevaalit. Laitetaan siitä aamulla ennakkokommentti.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Osakemarkkinoilla eilen reipas nousupäivä
Seuraava
Jälleen yksi brittiministeri kilometritehtaalle