29.03.2016

  • Talousdata isossa roolissa tällä viikolla
  • Perjantaina jenkkien työmarkkinatilastot
  • Osakkeet Euroopassa avaavat hieman plussalle


Pääsiäisenä on maailman uutisrintamalla ollut melko hiljaista. Markkinat ovat myös vetäneet henkeä ja suurempia liikkeitä ei ole nähty. Kaupankäyntivolyymit olivat perjantaina Yhdysvalloissa vuoden alhaisimmalla tasolla. Fedin jäsenten kommentit korkojen tulevasta suunnasta on hieman heikentänyt dollaria. Viikon alkua on leimannut myös öljyn hinnan ja aasialaisten osakkeiden lasku.

Menneestä talousdatasta kannattaa huomata Yhdysvaltojen yksityinen kulutus, joka ei helmikuussa osoittanut kasvun merkkejä. Myös pohjainflaatio polki paikoillaan helmikuussa. Nämä osaltaan varjostivat viime päivinä esitettyjä näkemyksiä siitä, että Fed olisi jälleen kääntymässä hieman luottavaisemmaksi Yhdysvaltojen taloudesta ja se saattaisi sittenkin mahdollistaa korkojen nostoja. Maaliskuun Markitin PMI:t maalasivat sen sijaan jenkkitaloudesta hieman parempaa kuvaa. Markkinat hinnoittelevat nyt heinäkuulle yhtä koronnostoa noin 50 % todennäköisyydellä.

Alkava viikko on datan suhteen varsin vilkas. Tänään talousluvuissa Case-Shiller asuntohintaindeksi ja USA:n kuluttajaluottamus jonka odotetaan hieman vahvistuneen. Fedin Yellen puhuu tänään New Yorkissa rahapolitiikan viimeiset kuulumiset, mutta merkittävää uutta tuskin kuullaan. Viikon ylivoimaisesti tärkein luku tulee perjantaina, kun Yhdysvallat julkaisevat tuoreet työmarkkinatilastot.

Aasiassa osakkeet ja etenkin Kiinan paikallispörssit ovat tänään miinuksella, mutta Euroopan osakemarkkinoilla avataan puolisen prosenttia korkeammalle kuin mihin torstaina jäätiin.


« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Laskutunnelmissa kohti pääsiäistä
Seuraava
Q1 rauhoittui loppua kohti selvästi