31.01.2018

Markkinoilla ripaus realismia

  • Yellen viimeistä kertaa parrasvaloissa tänään
  • USA:n kuluttajaluottamus edelleen vahva, euroalueella 2017 BKT 2,4 %
  • Facebookin ja Microsoftin Q4-tulokset tänään

Tammikuussa ajoittain hurjaksikin äitynyt riskisentimentti on ottanut kuun viimeisimpänä päivinä vähän pakkia. Tällaisiin (ja pidempiinkin) pehmeämpiin jaksoihin saa kuitenkin itse kukin luvan tottua, koska jos ja kun korot ovat tulleet nollatasoilta ylös jäädäkseen, tulee se jarruttamaan riskiluokkien arvonnousuja.

Verouudistuksia tai muitakaan kaneja hatusta ei nimittäin löydy mistään määräänsä enempää ja lopulta noussut korkotaso tekee tehtävänsä ja korkeampi diskonttokorko maltillistaa tulevien kassavirtojen nykyarvoa (lue: osakkeiden hintoja). Logiikka löytyy kaikista ensimmäisen vuosikurssin rahoitusmarkkinoiden oppikirjoista. This time it’s not different.

Kolikon toisella puolella vahvan talouskasvun ajama kysyntä puoltaa yritysten tulosten kohtalaisia kasvunäkymiä.

Laskimme allokaatiosalkuissamme osakkeiden painon neutraaliin eilen ja käteisen paino nousi jo n. 10 %:iin. Nousseista koroista huolimatta korkoriskimme on edelleen alhaalla.

Tuloksista puheenollen: Taaleri Sijoitusideoiden Outokumpu raportoi tänään klo 12:00 Q4-tuloksensa ja kertoo alkaneen vuoden näkymistään. Odotamme vahvaa tulosta sekä Yhydsvalloista että Euroopasta. Etenkin USA:n markkinan pitäisi olla hyvässä vedossa.

Talousdatassa eilen USA:n kuluttajaluottamus paikkasi joulukuun laskuaan ja euroalueella Q4:n BKT-kasvu 2,7 % nosti koko vuoden lukeman 2,4 %:iin. Konsensus tälle vuodelle on nyt 2,2 %, mutta saattaapi olla ettei ihan riitä. USA:n öljyvarastot nousivat eilen ensimmäistä kertaa sitten marraskuun ja öljyn hinta jousti noin prosentilla.

Trump piti State of the Union -puheensa. Tuttu linja jatkui, eli omien saavutusten korostaminen nousi ykkösasemaan, mutta älköön kukaan siitä Trumpia soimatko, useimmat poliitikot tekevät samaa. Puheella ei ole merkitystä markkinoiden kannalta ja siksi en sitä lähde tarkemmin ruotimaan.

Fedin pääjohtaja Janet Yellen johtaa tänään viimeistä kertaa keskuspankin avomarkkinakomitean kokousta. Rahapolitiikkaan ei odotettavissa muutoksia, mutta retoriikkaan kiristämisen tahdista tulee (aina) kiinnittää huomiota. Kommentoiko Fed jotain myös veroalen vaikutuksista talouskasvuun?

Tänään saatiin jo Kiinasta ostopäällikköindeksit ja tarina pysyi tuttuna: palvelualoilla tunnelmien vahvistumista ja teollisuuden puolella maltillisempaa.

Perjantaina USA:n viralliset työmarkkinaluvut. Joulukuussa nähtiin melkoinen pudotus uusien työpaikkojen määrässä. Korjantaanko lukua nyt? Tänään epäviralliset (ADP:n) tilastot uusista työpaikoista, joista innokkkaimmat hakevat perjantaille indikaatiota, vaikka ennustearvo onkin ollut laskussa.

Facebook ja Microsoft kertovat tänään osuutensa teknologiasektorin Q4-tuloskertymästä, joka on erityisen huomionarvoista siksi, että sektorin tuloskertymä on merkittävä koko S&P 500 –indeksin tuloksista.