25.01.2018

  • USA:n ostopäällikköindeksit jatkavat vahvana
  • Euro puhkaisi 1,24 tason dollaria vastaan
  • Kommentoiko EKP valuuttakursseja tänään?

Makrodatatykitys jatkui eilen, kun Yhdysvalloista saatiin Markitin laskemat PMI:t. Teollisuuden osalta mentiin yli odotusten lkukemaan 55,5 ja vaikka palvelualoilla jäätiinkin odotuksista indikoi toteutunut lukema 53,3 edelleen voimakasta talouskasvua. PMI:t muuten noudattivat samaa suuntaa kuin joulukuun ISM:t, eli teollisuuden puolella odotukset nousussa ja palvelualoilla laskussa.

Euroalueen PMI:t myös eilen ja suunta oli päinvastainen. Palvelualojen sentimentti kehittyi teollisuuden vastaavaa paremmin. Vahvalla eurolla lienee näppinsä pelissä teollisuuden odotuksissa.

Eurotaala on noussut jo yli 1,24 tason. Lähihistoriaan peilaten se voi tuntua korkealta, mutta kovinkaan pitkää graafia ei tarvitse piirtää ja nykytasot vaikuttavat ihan ”normaaleilta”, sikäli kun näissä jutuissa normaalia ylipäätään on.

Valuuttakursseja kun pyöritellään, niin muistakaa aina, että tärkein ajuri on lopulta aina se miten markkinat havainnoivat valuutan houkuttelevuuden suhteessa muihin valuuttoihin. Avainkäsite on havainnointi. Sen suurempaa magiaa ei ole olemassakaan. Jos joku yrittää vakaumuksella kertoa valuutan X menevän ehdottomasti suuntaan Y syystä Z, niin hän todennäköisesti yrittää myydä sinulle jotain.

Kaikenlaista voidaan toki spekuloida (ja kannattaakin) valuuttakursseihin oikeasti vakuttavista tekijöistä kuten talouskasvusta, vaihtotaseesta, pääomavirroista, koroista, inflaatiosta, raha- ja finanssipolitiikasta jne., mutta yhteen oikeaan kvantifioitavissa olevaan vastaukseen ei tulla ikinä päätymään.

Taalan heikentymisessä on paljolti kyse siitä, että sen asemaa kallionvakaana reservivaluuttana kyseenalaistetaan. Selityksiä tähän voi löytyä kenties USA:n viimeaikaisesta polittisesta tekemisestä? Eilen asiaa auttoi valtionvarainministeri Mnuchin, joka hekumoi dollarin auttavan ulkomaanbisneksissä. No, sitähän se nimenomaan tekee.

Eurotaalan liikkeen pari tärkeää implikaatiota on se paljonko vahvistunut euro haittaa euroalueen vientiyritysten näkymiä, ja se paljonko vahvistunut euro heikentää euroalueen inflaatio-odotuksia ja tuleeko se jotenkin vaikuttamaan EKP:n rahapolitiikkaan. Me uskomme edelleen, että EKP tulee kiristämään Fedin perässä sitä myöden euroalueen korot alkavat lipua ylös.

Tänään kuullaan minkälaista kantaa Draghi ottaa valuuttaliikkeisiin, kun EKP istuu vuoden ensimmäisen kokouksensa. Rahapolitiikan jatkon suhteen oleellisiin inflaatio-odotuksiin vahvistunut euro vaikuttaa väkisinkin, mutta heikentääkö se niitä missä määrin, ja aiheuttaako se muutoksia rahapolitiikan kiristämisen aikatauluun, siihen saadaan Draghin näkemys tänään klo 15:30. Oma veikkaus on, että vasta maaliskuun kokouksessa (8.3.) Dragi nostaa kunnolla kissaa pöydälle elvytyksen lopettamisen speksien suhteen.

Nordean Q4-tulos oli pettymys. Tuotot jäivät odotuksista ja kuluohjaus pidettiin ennallaan. Positiviisella puolella CET-1 vakavaraisuus (19,5 %) kymmenyksellä yli odotusten ja samoin osinko (0,68 eur) sentillä yli konsensusodotuksen. Markkinoista kommentit varsin positiiviset, mutta omaan performanssiin johto kertoi olevansa pettynyt. Osake laskenee tänään muutamalla prosentilla.

Tänään kalenterissa relevanttia EKP:n lisäksi oikeastaan vain USA:n uusien asuntojen myynti ja Saksan yrityssektorin luottamusta mittaava IFO. Katselkaa eiliset markkinaliikkeet ao. taulukosta kun tuli jaariteltua muista jutuista sen verran pitkälti.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Dollari heikkeni rauhallisemman periodin jälkeen
Seuraava
Korkojen nousu sai (vaihteeksi) osakkeet laskuun