10.11.2016

  • Osake- ja korkomarkkinat jojottelivat oikein kunnolla
  • Amer Sports vahvisti tavoitteensa, hyvät näkymät
  • SAF-Hollandilta hyvä Q3 tulos

Eilen tuli lapsuus mieleen kun katseli pääomamarkkinoiden meininkiä. Ei siksi, että pääosassa oli ilkeämielisten mukaan sarjakuvahahmo, vaan siksi, että markkinaliikkeet muistuttivat elävästi vanhasta kunnon lasten lelusta jojosta.

Noin puolitoista vuotta aktiivisesti pelätty skenaario toteutui ja markkinat hinnoittelivat tätä uutta kriisiä muutaman tunnin. Osakkeissa noin viiden prosentin laskusta pompattiin nopeasti kuin jojo ja lähtipä jojo vielä lopulta vähän käsistäkin ja päädyttiin selvästi plussalle. Korkomarkkinoillakin oli kaivettu jojot naftaliinista: markkinoiden odotus Fedin koronnostosta joulukuulle oli noin 80 % ennen Trumpin voittoa, jonka jälkeen se romahti noin 40 prosenttiin. Nyt ollaan 82 prosentissa. Dollarin liikkeeseen voi copypastella laittaa kaiken edellä mainitun, ja oikeaan osuu.

Miksi näin? Me emme sitä tiedä, ja myönnetään vielä sekin, että mekin odotimme myös pidempää mollivoittoista markkinaa, mutta suosittu selitys reaktiolle oli joka tapauksessa se, että Trump esiintyi niin vakuuttavasti ensimmäisessä puheessaan valinnan varmistumisen jälkeen. Siis anteeksi mitä?! Eli siis muka markkinoille, joille Trump on aiheuttanut pelkoa ja ahdistusta jo yli vuoden päättivät, että täysin tavallinen ja eleettömän asiallinen parin minuutin esiintyminen vakuutti nyt kaikki siitä, ettei Trump haluakaan tehdä presidenttinä pelkästään haittaa omalle maalleen ja sitä kautta itselleen.

Olisi ehkä perusteltua olla tekemättä sen syvempää analyysiä markkinareaktion syistä, mikäli tuo oli se mitä on tarjota. Siitä huolimatta moni sen meni ääneen sanomaan. On toki ymmärrettävää se, että nykyisenä nopean tiedonkulun aikana tapana on, että kaikkeen pitää olla aina joku syy ja selitys.

Palataan kuitenkin arkeen.

Suosikkiyhtiöistämme Amer Sports järjesti eilen analyytikkotilaisuuden Ranskassa. Yhtiön toimitusjohtaja Takala vahvisti strategiset tavoitteet tuleville vuosille. Asusteet ja jalkineet jatkavat sen ytimessä ja orgaaninen kasvu tulee ykkösenä, yritysostot kakkosena. Vanha kunnon sää on kerrankin ollut Amerin puolella – Keski-Euroopan aikainen lumi tukee urheiluvälineliiketoimintaa. Toinen yhtiöistämme SAF-Holland raportoi kaikin puolin odotusten mukaisen Q3:n – keissi on solidissa kunnossa edelleen ja jatkaa suosikeissamme.

Huomenna voitaisiin luoda vaikka katsaus päättyvään Q3-tuloskauteen eikä puhuta sanallakaan enää jenkkivaaleista.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Trumpille voitto – mitä tarkoittaa käytännössä?
Seuraava
Korkomarkkinoilla jytinä jatkui