17.08.2016

  • Uusista huipuista nähtiin vähintään välipäivä
  • Finnairin Q2 jäi odotuksista – näkymät mielestämme edelleen hyvät
  • Tänään Fedin pöytäkirjat


Markkinat taipuivat eilen selvään laskuun. Euroopassa osakkeet noin prosentin verran miinukselle ja Yhdysvalloissakin uusien huippujen putki katkesi noin puolen prosentin laskulla.

Eilen tarkasteltiin taas Yhdysvaltojen talouslukuja. Teollisuudesta kuului positiivista, kun se lukujen valossa piristyi heinäkuussa odotuksia enemmän. Samoin kapasiteetin käyttöaste jatkoi kasvuaan. Asuntomarkkinasta kuultiin eilen myönnettyjen rakennuslupien ja asuntojen aloitusten määrästä ja ne osuivat odotuksiin. Euroalueelta saatiin Saksan ZEW, joka oli erittäin vahva, mutta rehellisyyden nimissä merkitykseltään hieman toissijainen. Iso-Britannian inflaatio kehittyi odotuksia nopeammin, syynä pääosin punnan heikentyminen.

Fedin edellisen (heinäkuun lopulla pidetyn) kokouksen pöytäkirjat julkaistaan tänään. Eilisten kommenttien mukaan (Dudley ja Lockhart) odotukset ovat edelleen jäljessä Fedin omiin suunnitelmiin verrattuna. Samalla muistetaan, että Yellen puhuu keskuspankkiirien kokouksessa Jackson Holessa ensi viikolla.

Suositusyhtiöistämme Finnair raportoi aamulla Q2 tuloksensa ja se jäi odotuksista (liikevaihto 569 meur vs. odotus 569, vertailukelpoinen EBIT 3 meur vs. odotus 13 meur). Näkemyksemme yhtiöstä perustuu kuitenkin loppu- ja ensivuoteen ja niiden osalta markkinaolosuhteet ja yhtiön oma kunto ovat mielestämme ennallaan. Yhtiön uudessa kapasiteetin kasvuennusteessa (7 %) on prosenttiyksikön lasku johtuen uusien A350-koneiden odottamattomista toimitusviivästyksistä. Liikevaihto-ohjaukseen ei muutosta – kasvaa hieman alle kapasiteetin kasvun. Liikevoiton ohjaus annettiin nyt ensimmäistä kertaa, sen ennustetaan paranevan viime vuodesta. Ohjeistusta voidaan pitää odotusten mukaisena. Yhtiö lanseeraa lisäksi uuden 20 miljoonan säästöohjelman vuoden 2017 loppuun mennessä – tämä positiivista. Osake tulee olemaan tänään paineessa, mutta positiivinen näkemyksemme on ennallaan. Polttoainekulut, onnistuneet muut säästötoimet, uudet koneet, sekä vahva jeni tukevat tuloskuntoa.

Tänään makrodatan osalta välipäivä – kaikki huomio kiinnittyy Fedin pöytäkirjoihin klo 21:00. Markkinat jatkavat pikku miinukselle.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
​Varovainen hiippailu eteenpäin jatkuu
Seuraava
Markkinat reagoivat Fedin kaksijakoisuuteen