10.05.2016

  • Kesäkuussa kalenterissa isoja tapahtumia
  • Fundamentit mielestämme ennallaan
  • Raaka-aineet niiasivat eilen


Markkina on korjannut alas ja seuraavalle parille viikolle on aika vähän isoja katalyytteja kalenterissa. Sen jälkeen vilkastuu ja isosti. Kesäkuun alkupuolella on Fedin, EKP:n ja Japanin keskuspankin kokoukset. Sen lisäksi odotellaan brittien EU-äänestystä ja EKP:n bondiostojen alkamista. Kesäkuusta on muodostumassa markkinoille erittäin tärkeä ja loppu toukokuu lähinnä pedataan asetelmia sitä varten. Eletään siis niitä kuuluisia ”mielenkiintoisia aikoja”. Muutenkin kuin sen elintärkeän Patrik Laineen varausnumeron suhteen.

Korkomarkkinat eivät mielestämme hinnoittele sen suurempia huolia ja osakkeet ovat korjanneet arvostuksiaan todennäköisesti pääasiassa tulosten pehmeyden takia. Bondimarkkinoilla uusemissiomarkkina jakselee jopa pirteästi.

Eilen markkinoilla jatkunut varovaisuus tulee siis todennäköisesti jatkumaan teemana jopa muutaman viikon, mutta perustavaa laatua olevia uusia murheita emme tunnista nousseen esiin. Eilisestä poimitaan esiin raaka-aineet, joista etenkin nikkeli ja rautamalmi laskivat jyrkästi reilut 5 %.

Kiinan kuluttajainflaatio osui odotuksiin, mutta tuottajahinnat nousivat selvästi odotuksia enemmän. Tuoreimpien kirjoittelujen mukaan odotukset Kiinan lisäelvytyksestä ovatkin hieman laskussa.

Brasiliasta kantautui eilen illalla huhu jonka mukaan presidentti Rousseffin virkavirhesyyte menisi uuteen äänestykseen, mutta huhu kumottiin myöhemmin. Poliittinen sählinki ja rautamalmin hinnan lasku painoivat maan valuuttaa ja osakkeita.

Nokian Q1 tulos oli kannattavuudeltaan edelleen mainio, mutta ohjaus tulevasta painanee kokonaisuuden aika neutraaliksi. Synergiatavoitteita (Alcatel-Lucent) nostettiin tasolta 900 meur ”yli 900 milljoonaan euroon”.

Taalerin osake nousee mukaan OMX Helsinki Benchmark indeksiin per tänään.

Tänään Euroopasta teollisuustuotantolukuja ja jenkeistä NFIB-pienyritysten luottamusindeksi. Markkinat avaavat vajaan prosentin nousuun.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Öljymarkkinoilla pari teemaa​
Seuraava
Hyviä tuloksia suosikkiyhtiöiltämme