09.05.2016

  • Latistunut sentimentti jatkuu – isot liikkeet vähissä
  • Fed pitää kiinni kahdesta nostosta
  • Kiinan osakkeet paineessa


Markkinat ottivat perjantaina rauhallisesti ja suuria liikkeitä ei nähty. Yhdysvaltojen työllisyystilastot olivat päivän tärkein datapiste ja luvut osuivat pääosin odotuksiin. Palkat (keskituntiansiot) olivat nousseet odotusten mukaisesti +0,3 %.

Fed ehti jo Dudleyn äänellä kommentoida lukujen olleen kenties hieman vaisut, mutta samalla vaikutuksiltaan koko talouteen rajatut. Kahdessa nostossa Fed edelleen pitäytyy. Aika hurjaa ottaen huomioon että markkinat eivät enää usko edes puolikkaaseen nostoon.

Saudi-Arabia nimitti uuden öljyministerin 20 vuoden jälkeen, mutta suuria muutoksia politiikkaan ei liene odotettavissa. Öljyn hinta on nousussa ja syy löytyy Kanadasta, jossa hallitsematon maastopalo on alkanut vaikuttamaan joidenkin öljykenttien tuotantoon. Viimeisimpien uutisten mukaan pahin lienee kuitenkin jo takana.

Muut merkittävät viikonlopun uutiset tulevat Kiinasta, josta saatiin talouslukuja. Maan dollarimääräinen vienti laski maaliskuussa -1,8 % ja tuonti -10,9 %. Paikalliset osakemarkkinat avasivat viikon noin 2-3 % laskulla. Myös perusmetallien hinnat ovat laskussa heikon kiinadatan myötä.

Tuloskausi alkaa olla Yhdysvalloissa kohta taputeltu ja konsensusta vastaan mentiin varsin tutuissa lukemissa. Liikevaihdot mennee yli noin 75 % yhtiöistä ja liikevoitot noin 55 % yhtiöistä. Tulee toki muistaa, että rimaa vedettiin tälle kvartaalille alas peräti 10 % verran.

Päivän agendalla tänään talousluvuissa vain euroalueen Sentix luottamusindikaattori. Fedin Evans puhuu talouden ja rahapolitiikan näkymistä.

Markkinat avaavat noin puolen prosentin nousuun.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
​Yhdysvaltojen työpaikkojen kehitys kiikarissa
Seuraava
Ohuella mennään pari seuraavaa viikkoa