26.05.2017

Öljyn hinta laskuun OPEC:in kokouksen jälkeen

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Lähes 5 % lasku öljyssä painoi koko energiasektoria
  • Osakkeet silti USA:ssa vahvoina ja volatiliteetti painui jälleen alle 10 pisteen
  • G7-maiden kokous alkaa tänään

Lomat siellä täällä Euroopassa eilen hiljensivät hieman markkinoiden aktiviteettia ja sekä osakekurssit että korot jäivät osapuilleen muuttumattomiksi. Öljyn hinta kääntyi lopulta lähes 5 % laskuun OPEC:in kokouksen jälkeen. Tuotannonrajoituksista sovittiin ensi vuoden puolelle, kuten odotettiinkin, mutta niiden määrä ei kasvanut, eikä yhtään uutta maata saatu mukaan. Öljyn mukana laskivat valuutoista odotetusti Venäjän rupla ja Norjan kruunu.

Yhdysvalloissa osakkeet jaksoivat nousta energiasektorin heikkoudesta huolimatta. Uudet kaikkien aikojen huiput saatiin historiankirjoihin jo ties monettako kertaa tänä vuonna. S&P 500:n volatiliteetti (VIX) painui jälleen alle 10 pisteen.

Fedin edellisen kokouksen pöytäkirjat eivät aiheuttaneet suuriakaan muutoksia markkinoiden odottamaan koronnostojen aikatauluun. Tällä hetkellä kesäkuun kokouksen noston todennäköisyys on 95 % ja uuden noston tapahtumisen vielä tämän vuoden puolella noin 50 %.

Yhdysvalloissa osakkeet jaksoivat nousta energiasektorin heikkoudesta huolimatta.

Talousluvuissa eilen ei nähty kovinkaan merkittäviä lukuja. Iso-Britannian Q1 BKT-kasvu revisioitiin alas 0,2 %:iin (0,3 %) ja Yhdysvalloissa uusien työttömyyskorvaushakemusten määrä jatkui viikkotasolla ennätysalhaisena.

Rauhallinen meno jatkunee tänään. Euroopassa moni lienee pitkällä viikonlopulla, mikä rauhoittanee markkinaliikkeitä hieman. Makrodatakalenterissa ei ole merkittäviä julkaisuja euroalueelta, mutta Yhdysvalloista saadaan Q1 BKT:n tarkistus, johon markkinat odottavat nostoa 0,7 %:sta 0,9 %:iin. Huhtikuun kestokulutushyödykkeiden tilaukset myös kalenterissa. G7-maiden kokous alkaa tänään päättyen lauantaina.

Jouni Saario

Markkina-analyytikko