18.04.2016

  • Brasiliassa hallinto vaihtumassa?
  • Kiinan talousluvut edelleen epäluotettavia?
  • EKP:n kokous torstaina


Viikonlopulta oli mahdollisuus saada riskisentimentin kannalta erittäin positiivinen uutinen, mutta nyt se jäi haaveeksi kun öljyntuottajamaan eivät päässeet sopuun tuotannon rajoittamisesta aivan kuten viime viikolla ennakoimme. Saudit pitivät kiinni siitä, että he eivät ole mukana ellei Iran suostu rajoituksiin. Tämä on vaikuttanut öljyn hintaan laskevasti ja muut riskiluokat kuten osakkeet seuraavat perässä.

Brasiliassa äänestettiin viime yönä presidentti Rousseffin virkasyytteestä, joka meni yli 2/3 enemmistöllä läpi ja siten siirtyi parlamentin ylempään huoneeseen, jossa lopulliseen virkasyytteeseen vaaditaan enää yksinkertainen enemmistö. Markkinat avaavat vasta tänään iltapäivällä Suomen aikaa, mutta jo nyt on näkyvissä merkkejä maan osakkeiden avaavan tänään reippaaseen, jopa noin 4 % nousuun.

Kiinasta saatiin uutisia, joilla on vaikutusta heti viikon alkuun. Maan Q1 BKT-luvut eivät hyvällä tahdollakaan täsmää viime viikon lukujen kanssa ja tämä on herättänyt henkiin (sinänsä aiheellisia) kysymyksiä Kiinan talouslukujen luotettavuudesta.

Makroluvut muualta maailmalta eivät viikon päätteeksi onnistuneet nekään rohkaisemaan tunnelmia kun Yhdysvaltojen teollisuustuotanto, kapasiteetin käyttöaste ja Michiganin yliopiston keräämä luottamusindeksi jäivät kaikki odotuksista.

Yhdysvaltojen teräsmarkkinasta positiivista: markkinajohtaja NAS on lähettänyt asiakkailleen tiedoksi hintojen nostoja eri teräslaaduissa. Markkinan piristyminen on positiivinen uutinen myös Outokummulle.

EKP:n kokous torstaina on alkavan viikon tärkein kiintopiste. Kokouksesta sopii odottaa ennen kaikkea lisätietoja yrityslainojen ostojen yksityiskohdista. Muita poimintoja: globaalit PMI:t perjantaina ja tulosraportteja 104 S&P500 yhtiöltä ja 46 Euro STOXX 50 yhtiöltä.

Osakemarkkinat avaavat reilun prosentin Euroopassa miinukselle.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Euro STOXX 50 sinnittelee 3000 pisteen päällä
Seuraava
Yritysten tulokset piristivät tunnelmia