30.11.2017

Optimismi USA:n veroalesta generoi tekno-osakkeisiin myyntiä

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Suuria eroja sektorien välisissä liikkeissä Yhdysvalloissa
  • Senaatti äänestää näillä näkymin vielä tällä viikolla veroalesta
  • Nokian huhuttiin ostavan jenkkikilpailijansa Juniperin

(Täsmennetään heti alkuun, että otsikko viittaa markkinoihin ja vain eiliseen päivään. Meidän näkemyksemme pitää, eli tekno-osakkeissa kannattaa edelleen olla mukana.)

Markkinoille kehittyi eilen lisää optimismia Yhdysvaltojen verouudistuksen suhteen. Etenkin republikaanien rivejä suoristi lisäehto, jonka mukaan veroalen jatkuminen olisi ehdollinen tiettyjen talouden mittarien suotuisalle kehitykselle, ja mikäli sellaista kehitystä ei tule, nostettaisiin veroja jälleen vuonna 2020. Tästä saattaa olla vastarannankiiskeille riittäväksi takaportiksi äityä hyväksymään ehdotus.

Odotuksissa ja toiveissa tällä hetkellä on, että veroreformista saataisiin senaatin äänestys vielä tämän viikon puolella.

Lisääntynyt optimismi läpimenosta ajoi maan osakkeita eilen keskenään eri suuntiin riippuen siitä minkälaisella verokannalla minkäkin toimialan yritykset operoivat. Teknologiaosakkeet, jotka tyypillisesti maksavat vähemmän veroja suhteessa muihin toimialoihin, olivat myynnin kohteena ja kotimarkkinoihin keskittyvät (ja sinne veronsa maksavat) toimialat, etunenässä teleoperaattorit, nousivat. Tästä johtuen päiväliikkeen ero Dow Jones (+0,4 %) ja Nasdaq (-1,3 %) –indeksien välillä kasvoi harvinaisen suureksi.

Vahvana länsimaissa jyräävästä kuluttajaluottamuksesta saatiin eilen myös vastakkainen datapiste, kun Iso-Britannian lukema tippui neljän kuukauden pohjiinsa marraskuussa. Kuluttajien luottamus tulevaan on nyt samalla tasolla kuin juuri ennen Brexit-äänestystä. Etenkin aikeet suunnitella kotitalouksien mittakaavassa suuria investointeja ovat lukujen perusteella laskeneet edelleen selvästi. Markkinavaikutuksista: lähinnä punnan lisävahvistuminen vaikeutui selvästi.

Nokian ympärillä pyöri huhuja (mm. tv-kanava CNBC) sen aikeista ostaa kilpailijansa Juniper Networks (USA), joka on markkina-arvoltaan vajaa puolet Nokiasta. Noin 40 % preemiosta on markkinoilla puhuttu. Nokia tyrmäsi spekulaatiot tiedotteella tuoreelta yön aikana. Juniperin kurssi ehti poukkoilla huhumyllyn aikana sinne tänne, mutta rauhoittui selvästi Nokian tiedotteen jälkeen. Nokian osakekurssi ehti hieman ottaa pakkia, mutta sekin on nyt jo korjattu.
 

Jouni Saario

Markkina-analyytikko