07.02.2018

  • Paniikinomainen myynti jäi päivän kestoiseksi
  • Volatiliteetti kuitenkin edelleen korkealla
  • Kaikki perusteet varovaisuudelle ovat edelleen olemassa

Toissayön paniikinomainen myynti ei jatkunut Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla. Päinvastoin, osakkeet korjasivat parisen prosenttia ylös. Tämä on antanut markkinoille aikaa ja tilaa haukata hieman happea ja miettiä miten maailma makaa nousseen volatiliteetin ympäristössä.

Osakkeisiin lyhyen volatiliteettiposition kautta sijoittaneille kävi tässä putsauksessa köpelösti. Yksi volaa shorttina ollut rahasto meni alkuviikon tuiverruksessa käytännössä nollaan, tai ainakin erittäin lähelle sitä. Pitkään markkinoilla olleet johdannaisjäärät toteaisivat tähän, että volaa voi ainoastaan olla shorttina ja se toimii hyvin, kunnes se ei enää toimi, ja sitten markkinoilta tuleekin vähän suurempi lasku maksettavaksi.

Näkemyksemme on, että markkinat olivat kollektiivisesti (varmasti osin tieten ja osin tietämättään) tuudittautuneet riskin autuaasen poissaoloon. Tästä kertoo jo vuoden pari jatkunut erittäin alhainen volatiliteetti. Tämän päälle kun vielä kaadettiin Yhdysvaltojen massiivinen yritysveroale, niin viimeisetkin ”OSTA RISKIÄ” –nappulat painettiin pohjaan. Sitten kun tuli syitä myydä, niin samasta ovesta eivät kaikki mahtuneetkaan yhtaikaa ulos. Kovasta yrityksestä huolimatta.

Nähtäväksi jää, paljonko deleveraatiota (lue: riskin, pääasiassa osakkeiden, myyntiä) kohollaan oleva volatiliteetti vielä tulee tuomaan mukanaan. Riskit sen suhteen ovat mielestämme selvästi koholla ja varmasti myös akuutteja, josta syystä näemme yleisen varovaisuuden markkinoilla erittäin perusteltuna. Olemme allokaatiosalkuissamme tätä näkemystä myös toteuttaneet ja otamme pääomia suojaavat näkökohdat juuri nyt korostetusti huomioon.

Helppo neuvo meiltä juuri nyt on: ole varovainen, pysy suunnitelmassasi, sijoita siihen minkä ymmärrät.

Lähemmäs ruohonjuuritasoa jos mennään, niin Nokian Renkaat sai hyviä uutisia kun Venäjän uusien autojen myynti kasvoi 31 % tammikussa. Kasvua on saatu nyt kaksinumeroinen luku 9 kuukautta putkeen. Pandoran osavuosikatsaus yllätti markkinat eilen positiivisesti ja yhtiön osakekurssi nousi laskumarkkinassa reilut 3 %. Kolmas Taaleri sijoitusideoiden jäsen Orion raportoi Q4-tuloksensa tänään klo 12.

Euroopan osakkeet avasivat Yhdysvaltojen perässä noin prosentilla ylös. Heilunta tulee jatkumaan ja tämänkaltaiset markkinaolosuhteet ovat omiaan tuomaan kaikenlaisia markkinaprofeettoja koloistaan julistamaan mielipiteitään. Helppo neuvo meiltä juuri nyt on: ole varovainen, pysy suunnitelmassasi, sijoita siihen minkä ymmärrät.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Osakemarkkinoilla rysähti, mutta mikään ei ole muuttunut
Seuraava
Odottava tunnelma jatkuu – riski ei ainakaan mutisematta tunnu kelpaavan