29.08.2018

USA ja Meksiko tekivät kauppadiilin
Trump osoitteli sormella tällä kertaa Googlea, Facebookia ja Twitteriä
S&P 500 kaikkien aikojen huipussaan

USA:n 10v valtionlainakorko on pari edellistä kuukautta liikkunut poikkeuksellisen vähän. Nousun pysähtyminen, vaikkakin korkokäyrä edelleen hitaasti tasaantuu (10v 2,88 % vs. 2v 2,67 %), on hieman nostanut osakkeiden houkuttelevuutta. Näin etenkin Yhdysvalloissa jossa talouskasvu jatkaa vahvana. Toisaalta USA:n ja Kiinan väliset kauppaneuvottelut ovat riskihalukkuutta hieman laskeva tekijä.

Vahvaa USA:n talouden tarinaa jatkoi eilen Conference Boardin kuluttajaluottamusindeksi, joka nousi elokuussa väkevästi korkeimmalle tasolleen lähes 20 vuoteen. Näkemyksemme pienemmistä ja siten vahvasta kotimarkkinasta hyötyvistä USA:n yhtiöistä osuu tähän tarinaan kuin nenä päähän.

Euroopassakin makroluvut ovat olleet hieman parantumaan päin, mutta totuuden nimessä rima on asetettu jo erittäin alas ja sieltä voikin olla vain yksi suunta.

Nostimme joka tapauksessa viime viikolla osakepainoa allokaationäkemyksessämme, mutta olemme edelleen valmiita reagoimaan nopeasti ja suosimme laajaa globaalia hajautusta.

Vaikka syklin loppuvaiheesta paljon puhutaankin, niin tulee silti muistaa, että ei se automaattisesti tarkoita mitään osakemarkkinoiden rysähdystä, vaikka sellaistakin näkemystä paljon kuulee. Nykyistä hitaampikin talouskasvu on silti kasvua ja mikäli inflaatio pysyy aisoissa niin reaalikasvunkin puolella ollaan suurella todennäköisyydellä plussalla.

Uutisvirta oli eilen hiljaista. Trump valitteli Googlen ja muiden suurten dataa käsittelevien yhtiöiden olevan kuulemma epäreiluja. Markkinat eivät häntä kuitenkaan kuuntele ja S&P 500 painelee kaikkien aikojen huipuissaan.

USA ja Meksiko laittoivat nimet alle kahdenväliseen kauppasopimukseen ja Kanadan dollari vahvistui indikoiden neuvottelujen etenemistä myös pohjoisen naapurin kanssa. Markkinoiden kannalta on edelleen kuitenkin tärkeämpää mitä kauppaneuvotteluissa tapahtuu globaalissa skaalassa, ja etenkin USA:n ja Kiinan välillä.

Uuteen päivään lähdetään eilisiltä tasoilta ja kalenterissa makrodataa USA:sta klo 15:30.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yhdysvallat ja Meksiko sopivat uudesta kauppasopimuksesta
Seuraava
USA:n talouskasvu antoi yhden vahvan signaalin lisää