14.12.2018

  • Osakkeet ottivat eilen välipäivän – eivät jaksaneet liikkua.
  • Yön aikana Aasia kuitenkin pakitti heikkojen Kiinan vähittäismyyntilukujen jälkeen.
  • Myös teollisuustuotanto jäi odotuksista.

EKP vahvisti odotetusti päättävänsä netto-ostot. Talouskasvuennusteensa euroalueelle EKP asetti 1,7 %:iin. Tästä joudumme olemaan eri mieltä. Liian kova taso. Oleellisinta Draghin viestissä oli kuitenkin se, että uudelleensijoituksia tullaan jatkamaan hyvän aikaa korkojen nousun alkamisen jälkeenkin (vrt. aikaisemmin netto-ostojen päättymisen jälkeen). Pitää hankkia iso tiimalasi jostain kun sitä odottelee. Melko kyyhkymäisellä linjalla mennään.

Tänään ostopäällikköindeksejä euroalueelta ja Yhdysvalloista. Ranska ehti jo kertoa omansa ja odotuksista jäätiin roimasti ja nyt ollaan jo hitusen alle 50 pisteen, joka indikoi talouden supistumista. Teollisuuden odotus oli 50,7 ja palvelualojen jopa 54,8. Toteutuneet olivat 49,7 ja 49,6. Positiiviseksi näitä ei saa käännettyä ei vaikka pukisi kolmet keltaiset liivit päälle. Talouskasvuhuolien ollessa markkinoiden pääteema kukaan ei välittäisi nähdä heikkoja PMI-lukuja. USA:n luvut saadaan klo 16:45.

Brexitin ympärillä omiensa luottamusäänestyksen voittanut May jatkoi Euroopan kiertelyä etsien jotain viime hetken tulitukea EU:n johtajistolta. Ei löytynyt tukea. Diilittömän Brexitin todennäköisyys kasvaa. Nyt ihmetellään miten kansalla ja poliitikoilla ei lopulta ollutkaan yhteisymmärrystä Brexitin reaaliteeteista ja todellisesta luonteesta. No ei ole ei, koska laitettiin kansa äänestämään jostain mistä sillä ei voikaan olla muuta kuin tunnepohjainen näkemys. Vai kuka tiesi kesällä 2016 mitkä ehdot pääministeri saa neuvoteltua yli kahden vuoden päästä? En minä ainakaan. Ja sitten kun joku yrittää virkansa puolesta toteuttaa kansan (absoluuttisen puutteellisen informaation varassa muodostettua) tahtoa, niin muiden poliitikkojen oma vallanhalu tuntuu menevän senkin edelle. Markkinoilla kuitenkin punta ja brittiosakkeet sinnittelevät urhollisesti, eli jotain uskoa viime hetken ihmeeseen tuntuu vielä olevan.

Toivotaan kanin löytyvän hatusta, koska kovan tai diilittömän Brexitin skenaariossa myös euroalueen osakkeet valitettavasti laskevat myös.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
May luottamusäänestykseen vielä tänään
Seuraava
Taantumaskenaariot hiipimässä osakkeiden hintoihin